Naistenviikon lukuhaaste: Argonautit

Naistenviikon lukuhaaste 18.–24.7.2019 Naistenviikon viimeisenä päivänä juhlitaan muun muassa minun nimipäivääni. Olen hienosti pinnistänyt valmiiksi viikon lukuhaasteen. Ja olen tosiasiallisesti kirjoittanut joka päivä yhden postauksen, enkä ajastanut valmiiksi kirjoitettuja tekstejä julkaistumaan päivittäin. Saan siis myös ahkeruuspalkinnon itseltäni. Tämän päivän kirjana on jo viime vuonna suomeksi ilmestynyt teos, jonka onnistuin saamaan käsiini vasta nyt kesälomalla. Maggie … More Naistenviikon lukuhaaste: Argonautit

Luettua: Pala palalta

Selja Ahava 2017. Ennen kuin mieheni katoaa. Gummerus. Seija Ahavan tuore teos, Ennen kuin mieheni katoaa, on saanut paljon julkisuutta sen henkilökohtaisuuden ja erityisen aiheen vuoksi: Ahava kuvaa prosessia, jossa hänen puolisostaan, miehestä, tulee nainen, ja jonka myötä pariskunta eroaa. Toisena tarinana kulkee kertomus Kristoffer Kolumbuksesta, miehestä jolla oli monia nimiä, jonka elämänvaiheet ja syntymäpaikka … More Luettua: Pala palalta

Elokuvissa: Tyttökuningas

Mika Kaurismäen ohjaama Tyttökuningas (Girl King, 2015) kuvaa Ruotsin suurvalta-aikana hallinneen kuningatar Kristiinan (1626-1689) nuoruutta, hallituskautta sekä kääntymistä katolilaisuuteen. Kristiina kuoli Roomassa ja hän on yksi kolmesta naisesta, jotka on haudattu Pietarinkirkkoon. Elokuva herätti minussa kiinnostusta, koska Kristiina oli merkittävä ja poikkeuksellinen nainen ja koska elokuva oli suurelta osin kuvattu Turun seudulla ja Turun linnassa. … More Elokuvissa: Tyttökuningas