Päivä kuolemantutkimusta – teoriaa, historiaa ja arkeologiaa

Koska olen suunnittelemassa ja päivittämässä tutkimushankkeita sekä kirjoittamassa artikkelia, jotka liittyvät tavalla tai toisella kuolemaan, lähdin seuraamaan päivän seminaaria ”Death in Theory”. Tilaisuuden järjestäjänä oli keski- ja uuden ajan tutkimukseen keskittynyt yksikkö TUCEMEMS, joten painopiste oli kaukana menneisyydessä. Parisenkymmentä, eri alojen tutkijaa – arkeologian eri alueet, folkloristiikka, oikeustiede, sosiologia, sosiaalihistoria – kokoontui pitämään 20 minuutin … More Päivä kuolemantutkimusta – teoriaa, historiaa ja arkeologiaa

Palautuksen hengessä – Talvadas-projektin tutkijat ja tutkittavat kohtaavat

Karigasniemen Sáivu-kylätalon seinille on ripustettu valokuvanäyttely, jonka kuvat ovat minulle tuttuja. Näyttelyn kokosivat folkloristit Marjut Huuskonen ja Pasi Enges monia vuosia sitten. Näyttely oli esillä Tampereella, Turussa ja Tartossa. Tänä kesänä 1960-luvun Dálvadaksen kylän elämästä ja kyläläisistä kertovat kuvat on ripustettu aivan Suomen ja Norjan rajajoen rannalla sijaitsevan pienen punaisen puutalon seinille. Näyttelyn saamenkielinen nimi, … More Palautuksen hengessä – Talvadas-projektin tutkijat ja tutkittavat kohtaavat

Luettua: Enkeleiden lumosta

Terhi Utriainen: Enkeleitä työpöydällä. Arjen ja lumon etnografiaa. SKS, 2017. Terhi Utriaisen tutkimus on yhtäältä kuvaus ja mallinnus siitä, miten etnografiaa tehdään ja toisaalta kuvaus ja tulkinta siitä, mitä enkeleillä tehdään tämän päivän Suomessa. Tutkimus suomalaisesta enkelihenkisyydestä on osa Åbo Akademin tutkimusprojektia Post-secular culture and changing religious landscape in Finland, jossa kartoitettiin suomalaisten uskonnollisuutta ja … More Luettua: Enkeleiden lumosta

Esoteeriseen paikantuminen

Toisia todellisuuksia tarkastelleen seminaaripäivän lopun paneelikeskustelussa, johon yleisökin aktiivisesti osallistui, keskeiseksi ja paljon ajatuksia herättäneeksi teemaksi nousi tutkijan positioituminen ja suhde kummaan ja toisiin todellisuuksiin. Tutkimuseettisesti ongelmallista on se, että tutkija on tutkimansa aiheen sisäpiiriläinen – jäsen tai harjoittaja – mutta jättää sen tutkimuksissaan sanomatta ja reflektoimatta. Toki tämä koskee kaikkea tutkimusta, vaikka korostuu marginaaliyhteisöjen … More Esoteeriseen paikantuminen