#naistenviikko2023
Emilia Männynväli 2023. Toiste en suostu katoamaan. Into.
Emilia Männynväli (ent. Kukkala) on toimittaja, kirjailija, kriitikko, kolumnisti, luennoitsija, bloggaaja ja podcastaaja eli siis kirjoittamisen ja puhumisen moniammattilainen. Hän on julkaissut aikaisemmin tietokirjan journalismista ja luokasta (Luokkavallan vahtikoirat Pontus Purokurun kanssa) sekä luopumista tarkastelleen romaanin Kaiken jälkeen.
Hänen ensimmäinen esseekokoelmansa, Toiste en suostu katoamaan, käsittelee laajasti niin yhteiskunnallisia kuin henkilökohtaisia teemoja. Kuuntelin teoksen äänikirjana lukuaikapalvelussa Männynvälin itsensä lukemana, jolloin kokemus oli, kuin hän olisi luennoinut suoraan minulle.
Esseissä tarkasteltiin suuria teemoja tukeutuen niin tutkimuskirjallisuuteen kuin omakohtaisiin kokemuksiin, tai lähdettiin liikkeelle omakohtaisesta, ruumiillisesta kokemuksesta laajentaen kuvakulmaa kohti yhteisöllistä ja jaettua – kuten esseissä yleisesti on tapana.
Esipuheessaan Männynväli kuvaa tarkastelevansa ensin luokan ja sukupuolen teemoja, sen jälkeen teemoja ”jotka pakenevat sanoja” eli syntymää, kuolemaa ja ruumiillisuutta. Viimeisessä osiossa teemana ovat paikat ja liike paikkojen välillä. Lopussa Männynväli pohtii omaa kirjoittamistaan. Vaikka olemmekin eri sukupolvea, esseissä esitetyt näkemykset ja mielipiteet tulevat lähelle omiani. Erityisesti syntymän ja synnyttämisen sekä kuoleman ja siihen liittyvän kuolettamisen tai saattamisen sekä luopumisen teemat ovat läheisiä ja koettuja. Ruumiillisen läheisyyden ja tasa-arvoisuuden kokemukset talviuintisaunoissa ovat tuttuja nekin. Männynväli onkin feministinen kirjoittaja, joka etsii Hélène Cixousin ja Lucy Irigarayn tapaan keinoja kirjoittaa ruumiillisuudesta, ruumiin kokemuksesta ja ruumiillisuuden lävitse.
Kirjoittajan ääni pysyy melko samankaltaisena läpi teoksen – mikä tietysti korostuu siinä, että kyse on kirjailijan omasta puhe- tai luentaäänestä. Esseen muodolla tai tyylillä ei juuri kikkailla tai tehdä kokeiluja kuin ehkä loppuosan hardcore punkin alakulttuuria esittelevässä esseessä. 1980-luvun alun punkkarina olen myös pohtinut sitä, millä tavoin punkista voisi tai pitäisi kirjoittaa.
Kuvalähde: https://emiliakukkala.wordpress.com/
Nostetaan teksti pöydälle 