Olen juuri nyt kirjoittamassa suomalaisesta rajatiedon kentästä, erityisesti 1970–1980-luvuilla vallinneesta laajasta kiinnostuksesta paranormaaleihin ilmiöihin. Olen hankkinut aikamoisen kattauksen tuolloin julkaistuja yliluonnollisia ilmiöitä, meedioita ja selvänäkijöitä, parapsykologiaa ja telepatiaa, jälleensyntymiä ja ufoja käsitteleviä teoksia. Yksi teoksista oli Aikki Perttola-Flinckin (Tammi 1972) Ihmistiedon rajamailla, joka pohjautui kahteen radio-ohjelmaan: Ihmistiedon rajamailla ja Arkipäivän telepatiaa. Suosituissa ohjelmissa haastateltiin taiteilijoita, joiden elämässä paranormaali ja yliluonnolliset kokemukset olivat arkinen ilmiö. Tiedettä ohjelmissa edusti parapsykologi Jarl Fahler. Myös toimittajalle itselleen paranormaalit kokemukset olivat tuttuja.
Yksi teoksessa esitelty henkilö oli kirjailija ja toimittaja Tuuli Reijonen (1904–1997). Hän kertoo nähneensä enneunia, kohdanneensa vainajia, osallistuneensa meedioistuntoihin ja uskovansa jälleensyntymään ja karman lakiin. Minua alkoi kiinnostaa tämä kirjailija, jota en tuntenut entisestään. Ryhdyin etsimään hänen kirjoittamiaan teoksia ja ostin kaikki verkkoantikvariaatista löytämäni itselleni. Mietin, olisiko tässä mahdollisesti uusi, tutkittava henkilö. Myöhemmin sain vielä tietää, että Tuuli Reijonen ja Kersti Bergroth, jota olen paljon tutkinut, olivat hekin keskenään tuttuja.
Tuuli Reijosen elämään tutustuminen alkoi eilen, kun istuin iltapäivän Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistossa käyden läpi kolme mapillista hänen lähettämäänsä ja vastaanottamaansa kirjeenvaihtoa.
Rajallisen ajan vuoksi ehdin vain silmäillä kirjeitä ja ottaa kuvan muistiinpanoihini niistä, jotka vaikuttivat kiinnostavilta eli jotka käsittelivät hänen toimintaansa Suomen Parapsykologisessa tutkimusseurassa tai Ruusu-Risti-järjestössä sekä grafologina. Hän kirjoitti järjestöjen lehtiin, myös Ultra-lehteen ja piti luentoja ja kursseja parapsykologiasta ja grafologiasta. Monissa kirjeissä hänelle lähetettiin tekstinäyte ja hän vastasi omalla analyysillään ihmisen luonteesta ja elämästä, joka tekstinäytteestä paljastui. Monissa kirjeissä käsiteltiin yliluonnollisia kokemuksia ja pohdittiin henkisyyttä.
Käydessäni kirjeenvaihtoa lävitse huomasin, miten Tuuli Reijosen elämässä vaikutti näiden yliluonnollisuuteen ja henkiseen maailmaan liittyvien kysymysten lisäksi olleen muutama muukin keskeinen teema.
Hän oli monipuolinen kirjoittaja. Hän toimi useiden lehtien päätoimittajana ja toimittajana. Hän oli tunnettu teatterikriitikko ja kirjoitti itsekin tekstejä, joita esitettiin näytelminä tai kuunnelmina. Hän käytti oman nimensä lisäksi nimimerkkiä Meri Horsma. Hän kirjoitti yhteensä yhdeksän teosta ja käänsi useita teoksia. Hän myös kirjoitti lausuntoja käsikirjoituksista kustantamoille tai antoi palautetta suoraan kirjoittajille. Hän ohjasi, ainakin eläkepäivinään, harrastajakirjoittajaryhmiä.
Hän oli Viron ystävä. Tuuli Reijosen isä, Erkki Reijonen, oli estofiili ja toimi 1920-luvun alussa Suomen edustajana Virossa ja myös Latviassa. Hän puhui sujuvaa viroa ja suomensi A. H. Tammsaaren Totuus ja oikeus -romaanisarjaa. Tuuli Reijonen oli naimisissa virolaisen kirjailija Valev Uibopuun (1813–1997) kanssa vuosina 1944–1964. Uibopuu oli kirjailija ja toimittaja, joka pakeni 1943 miehitystä Suomen kautta Ruotsiin, jonne hän jäi. Pariskunta asui yhdessä ainakin Lundissa, jossa Uibopuu työskenteli toimittajana ja kustantajana sekä Lundin yliopiston lehtorina ja professorin tehtävässä. Tuuli Reijonen suomensi joitain Uibopuun teoksia. Ymmärtääkseni hän työskenteli myös Viron itsenäisyyden puolesta sekä Virosta paenneiden ihmisten hyväksi. Hän julkaisi aiheesta pakolaisromaanin Kenen on syy?
Myös Kannaksen Karjala oli Tuuli Reijoselle läheinen ja tuttu. Hän kuvasi rajamaan elämää esikoisromaanissaan Ihmisiä itärajalla. Hän asui sotien välissä Karjalan Kannaksella huvilassa, jonka naapurina asui muun muassa Ilja Repin. Hän kuvasi Kannaksen vilkasta taiteilijaelämää romaanissaan Kannaksen mosaiikkimaailma. Kannaksen taiteilijayhteisö on minulle tuttu myös Kersti Bergrothin elämästä.
Finnan kokoelmista löytyy useita Sotamuseon kuvia Tuuli Reijosen vierailusta Poventsaan jatkosodan aikaan. Poventsa oli itäisin Suomen jatkosodassa valloittama alue. Siellä sijaitsee yksi sulku niin sanotusta Stalinin kanavasta, joka virtaa Ääniseltä Vienanmerelle. Muita kuvia en ole vielä hänestä nähnyt, mutta arkiston kuvakokoelmasta niitä toivottavasti löytyy lisää.
Jotain siis ehdin oppia Tuuli Reijosesta käydessäni läpi hänen laajaa kirjeenvaihtoaan. Mutta paljon on vielä tiedettävää, tutkittavaa ja opittavaa. Arkistoon on tallennettu hänen leikekansioitaan, haastattelujaan ja muuta, vielä järjestämätöntä materiaalia. Lisäksi aineistoja löytyy muista arkistoista, Suomesta, Virosta ja Ruotsista. Puhumattakaan hänen julkaistuista teksteistään lukuisissa aikakaus- ja sanomalehtissä.
Ehkä tästä alkaa kiinnostava matka.
Nostetaan teksti pöydälle 