Vuosi 2023 valokuvin

Vuosi oli oikeastaan ihan hyvä, varsinkin jos vertaa edellisiin vuosiin – jos ei ajattele maailmantilannetta. Terveyttä riitti itsellä ja läheisillä. Työrintamalla riitti puuhaa. Pidin alustuksen neljässä kansainvälisessä konferenssissa (Turku, Malmö, Vilna, Zoom), julkaisin yhden kirjan (Neuloosi), lähetin yhden yhdessä kirjoitetun ja yhden yhdessä toimitetun kirjan käsikirjoitukset kustantajalle vertaisarviointiin. Toinen tulikin jo takaisin hyväksyttynä. Allekirjoitin kustannussopimuksen kansainvälisen kustantajan kanssa. Vain yksi vertaisarvioitu artikkeli julkaistiin, mutta arviointiprosessissa ja tekeillä on ainakin kolme refereeartikkelia, ja suunnitteilla vähintään yhtä monta.

Matkustin Ruotsiin kolmesti: Lundiin osallistumaan väitöskirjan arviointiin, Uppsalaan Donner-instituutin kokoukseen ja Malmön esoteriakonferenssiin. Matkustin myös Kreetan Haniaan, jossa vietin koko helmikuun. Syyskuussa oli vielä vuorossa matka Liettuan Vilnaan uskontotieteilijöiden konferenssiin. En matkustanut Israeliin marras-joulukuun vaihteessa lomailemaan, kuten suunniteltiin.

Esiinnyin Turun ja Helsingin kirjamessuilla, joissa keskusteltiin viime vuonna julkaistusta Uushenkisyys-kirjasta. Kolme tilaisuutta järjestettiin liittyen Neuloosi-kirjaan. Pidin puheenvuoroja Tieteiden yön tapahtumassa, kahdessa uushenkisyyttä käsittelevässä webinaarissa, Kersti Bergroth -seminaarissa sekä Studia Generalia -luentosarjassa, jossa puhuin yliluonnollisten kokemusten tutkimisesta. Osallistuin myös Puistofilosofia-päivään sekä esoteriaa ja filosofiaa käsittelevään seminaariin, joissa olin kuuntelijan roolissa.

Uskontotiede ja folkloristiikka juhlivat 60-vuotispäiviään. Opiskelijat olivat ahkeria ja tekivät videoita ja podcasteja, joihin itsekin osallistuin. Juhlat huipentuivat Lassi Saressalon luentoon ja juhlaillalliseen Koulussa. Akateemiseen maailmaan liittyi sekin, että sain Tieteentekijöiden liiton kunniamerkin 30 vuotta jatkuneesta työstä yliopistomaailmassa.

Annoin melkoisen määrän kommentteja ja haastatteluja mediaan liittyen uushenkisyyteen (ainakin HS useita kertoja, IS, IL, Hyvä Terveys, erilaisia maakuntalehtiä), myös Neuloosiin liittyi useita haastattelupyyntöjä, joista osa on vasta toteutumassa.

Katsoin paljon elokuvia ja tv-sarjoja kotosalla ja muutamia elokuvateatterissa. Kuuntelin jonkin verran musiikkia Spotifysta. Kävin muutamalla keikalla: Trio Niskalaukaus akustisena, Pori Jazzin torstaikonsertti, Punk & yäk -festivaalin lauantai. Oliko vielä muita konsertteja? Ainakin erilaisissa tapahtumissa oli mukana musiikkia. Toivottavasti tähän vuoteen mahtuu enemmän elävää musiikkia.

Luin taas kerran paljon. Goodreadsin laskelmien mukaan 125 teosta. Julkaistujen teosten lisäksi luin paljon valmiita ja keskeneräisiä opinnäytteitä sekä tieteellisiä artikkeleita.

Neuloin, kävelin, kirjoitin, tarkkailin lintuja ja uin. Tapasin ystäviä ja läheisiä kodeissa, kahviloissa, viinilasin äärellä ja luontopoluilla. Mökkeilin Korppoossa ja Kustavissa. Retkeilin Kuusamossa, Pohjanmaalla, Hämeessä ja lähiseuduilla.

Uutena aluevaltauksena voisi pitää sitä, että minusta ja nuoruuden tyttöbändistäni Lasten ristiretkestä tuli museokamaa: Porissa Satakunnan museossa avattiin Suistomaan Soittopäiviä ja Porin elävän musiikin yhdistyksen toimintaa 1980-luvun alussa käsittelevä näyttely, jonne lähetin kuviani ja muistojani. Avajaisissa oli hauska tavata vanhoja tuttuja.

Hankin kameraani uuden makro-objektiivin, jolla voi kuvata luonnonilmiöitä, kuten sadepisaroita tai huurretta, läheltä. Opettelin leipomaan juurileipää. Vuosi 2023 oli hyvä ja toimelias.

Konsertteja ei vuoteen mahtunut kovin montaa. Tässä Timo Rautiainen ja Trio Niskalaukaus akustisena Logomossa.
Lapsistani on tullut hienoja nuoria aikuisia. Tytär valmistui maisteriksi ja poika kandiksi.
Malmön konferenssissa pidin alustuksen suomalaisesta 1970–1980-lukujen rajatiedon kentästä.
Ikaalisten Puistofilosofia-päivillä ensimmäistä kertaa. Vettä tuli tosi rankasti.
Mökillä kävin uimassa joka aamu ja kesällä tietysti muinakin aikoina päivästä
Yksi menetyskin vuoteen mahtui. Ystäväni ja ex-anoppini nukkui pois.

Jokavuotinen ruskaretki Kuusamoon oli poikkeuksellisen lämmin. Matkalla pysähdyimme Raippaluodon sillalle ja Kalajoelle. Kuusamossa teimme töitä ja ihmettelimme upeita maisemia. Ruokimme myös joitain lintuja.

Puhuin Neuloosista myös Lohjan kirjastossa, kirjabloggari ja neulootikko Kirsi Hietanen haastatteli.
Helsingin julkkarit pidettiin pikkuisessa, uudessa lankakaupassa Lamb & co.
Jouluvalmistelujen tärkeä osa on leipominen ja piparien koristelu. Apunani oli pari pikkutonttua.

Joulu sujui hyvin, läheisten ja rakkaiden ihmisten kanssa. Joulupöydän lisäksi jouluaamujen brunssi on minulle tärkeä.

Vuosi 2023 on nyt takana ja alkamassa vuosi 2024. Ensin ovat vuorossa 60-vuotispäivät ja puolen vuoden kirjoitusvapaa. Jos tarot-kortteihin on uskominen, edessä on hieno vuosi.


Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.