Satujen saarella kirjoittamassa

Pieni saari vuolaasti virtaavan väylän keskellä. Väylä kylän keskellä. Saaren kahdella puolella vastarannan talot ja metsät peilautuvat mereen ja sen päistä aukeaa näkymä kaukaisuuteen, aavalle merelle johtaville aukoille. Täällä on tilaa ajatella ja kirjoittaa, ja kun nostaa katseensa muistikirjasta tai näppäimistöltä, näkee aina meren.    Saapuessamme saareen pimentyneessä illassa, pimeys oli kirkasta ja tähtitaivas avautui … More Satujen saarella kirjoittamassa

Katse Kersti Bergrothin Viipuriin

Kirjailija Kersti Bergroth (1886-1975) syntyi Viipurissa, asui siellä koko lapsuutensa ja nuoruutensa ja kävi koulunsa ylioppilaaksi asti. Siksi minunkin – hänestä kirjoittaessani – oli päästävä Viipuriin, näkemään ne kadut, joita hän kulki, talot, joissa hän eli, ja erityisesti puut, tuuheat Viipurin puiston puut, joista hän kirjoitti. Bergroth näki Viipurin lapsen ja nuoren ihmisen silmin, joten … More Katse Kersti Bergrothin Viipuriin

Muistatko Monrepon?

Vierailuni Viipurissa ei olisi ollut täydellinen ilman vierailua Monrepos’n puistossa. Sain seurakseni puistoon jo aiemmin tutustuneita matkakumppaneitani ja jopa puiston kunnostukseen osallistuneita Monreposin ystävien aktiivijäseniä. Olin ainoa, joka oli paikalla ensimmäistä kertaa. Tilaisuus oli minulle mainio kokemus tietämättömyydestä ja tyhmien kysymysten esittämisestä. Tietämättömyyteni oli miltei täydellinen; tiesin että oli olemassa Monreposin puisto ja kartano sekä … More Muistatko Monrepon?

Näkymättömät talot, tilat ja maisemat

Vietin kolme päivää Viipurin ystävät ry:n kotiseutumatkalla, jonka aikana tutustuin paitsi Viipuriin myös sen lähikyliin Karjalankannaksella. Itselläni ei ole mitään juuria Karjalassa, sukuni ovat eläneet Satakunnassa ikimuistoisia aikoja. Karjalaan minut vei haluni tutustua niihin maisemiin, joissa Kersti Bergroth syntyi, eli lapsuutensa ja nuoruutensa, kävi koulunsa ja vietti kesänsä. Monenlaista opin niistä kaduista, taloista ja puistoista, … More Näkymättömät talot, tilat ja maisemat