Kurkistus kulissien taakse

Viherjuuria-blogissa oli ajat sitten, viime vuoden kesällä haaste kuvata omia kirjoitusolosuhteita. Tartuin haasteeseen, vaikka oletan, että kukaan ei ole koskaan pohtinut puolta minuuttia, minkälaisessa tuolissa tai minkälaisen pöydän ääressä kirjoitan. Ja olen myös aiemmin, ilman minkäänlaista haastetta, kuvannut kirjoitusolosuhteitani vaikkapa Roomassa, Edinburghissa, mökillä tai meren äärellä. Suurimman osan ajasta sitä kuitenkin kirjoittaa vähemmän eksoottisissa olosuhteissa. Mutta … More Kurkistus kulissien taakse

Kirjoittamisesta kuunneltua ja puhuttua

Hyvien käytäntöjen päivä Tämän blogin alkuperäinen tarkoitus on ollut kirjoittaa kirjoittamisesta, kuten pääosin olen tehnytkin. Joskus – esimerkiksi nyt – mietin, voiko blogikirjoittamista käyttää myös kirjoittamisen välttelynä. Mutta kaikki kirjoittaminen on kirjoittamista, kirjoittamisesta puhuminen on kirjoittamista ja nyt kirjoittamisesta puhumisen kuuntelu sai sekin kirjoittamisen arvon. Laitoksellani järjestettiin nimittäin opettamisen ja tutkimuksen hyvien käytäntöjen jakamisen päivä. … More Kirjoittamisesta kuunneltua ja puhuttua

Miten tulla nornaksi?

Jo seitsemättä kertaa järjestetty tiedettä ja taidetta yhteentörmäyttävä Aboagora-symposium onnistui taas kerran tarjoamaan elämyksiä ja uutta tietoa, koskettamaan syvältä, nyrjäyttämään aivot ja heruttamaan kyyneliä. Joskus jopa samanaikaisesti. Symposiumin tämänhetkisenä teemana kulkevat skandinaavisen mytologian nornat, maailmanpuu Yggdrasilin juurella asuvat kohtalon jumalattaret nimeltään Urd eli kohtalo, Verdandi eli kehittyminen ja Skuld eli syyllisyys. He punovat jokaiselle ihmiselle … More Miten tulla nornaksi?

Kuva-arvoituksia

Ikuisuuksia kestänyt kirjaprojektini – Kersti Bergrothin elämäkerta – alkaa vihdoin ja viimein lähestyä loppuaan. Kirjan kustantajaksi on lupautunut Kulttuuriosuuskunta Partuuna. Kun käsikirjoitus on kustannustoimittajan tarkan silmän tarkasteltavana, on aikaa pohtia kirjan kuvitusta. Koska suuri osa käyttämässäni aineistosta sijaitsee Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistossa, sieltä lähdin etsimään myös kuvia.  Otin perjantaina arkistoon yhteyttä ja tullessani maanantaina paikalle … More Kuva-arvoituksia

Kuviteltuja elä(i)miä

Kuvittelu ei ole ehkä kaikkein eksaktein tiedonhankkimisen tapa, mutta se auttaa esimerkiksi eläytymään aiemmin eläneiden tai toisella tapaa maailmaa hahmottavien ihmisten ajatuksiin ja kokemuksiin. Astumalla kuvitteellisesti toisen ihmisen kenkiin ja katsomalla ympärilleen, voi tarkastella maailmaa toisen ihmisen näkökulmasta. Kuvittelu on tärkeä elementti ja tekniikka myös uskontotraditioissa. Olen Kersti Bergrothin elämäkertaa kirjoittaessani turvautunut usein kuvitteluun. Olen … More Kuviteltuja elä(i)miä

Kaksi retriittiä

Olen nyt kesän tai ainakin elokuun lopuksi saanut nauttia kahdesta peräkkäisestä viikonlopusta mökkisaaressa. Ensimmäinen viikonloppu sujui omalla mökillä, jonne seuraani tuli neljä tutkijanaista. Yhdessä ideoimme tulevaa tutkimushanketta. Tämän viikonlopun saan viettää yhdessä ystävän ja tutkijakollegan kanssa jo viime kesältä tutuksi tulleessa saaressa.  Puhe hankkeesta, sen mahdollisuuksista ja rajoista ryöpsähti käyntiin heti vieraiden saavuttua mökille ja … More Kaksi retriittiä

Rakenne uusiksi

Olen palannut taas Kersti Bergrothin elämäkertakäsikirjoituksen pariin, kun kiihkein opetuskausi on tältä erää ohitse. Olen saanut kahden hienon ja keskenään erilaisen lukijan kommentit tekstiini (kommenttien saamisesta kirjoitin täällä). Olen myös itse ehtinyt lukea ja kommentoida käsikirjoitukseni printtiversion. Vaikka muuten haluan kirjoittaa läppärillä ja lukea tabletilla, on välillä tilanne, jossa tarvitsen nimenomaan paperisen version siitä, mitä … More Rakenne uusiksi