Miten tulla nornaksi?

Jo seitsemättä kertaa järjestetty tiedettä ja taidetta yhteentörmäyttävä Aboagora-symposium onnistui taas kerran tarjoamaan elämyksiä ja uutta tietoa, koskettamaan syvältä, nyrjäyttämään aivot ja heruttamaan kyyneliä. Joskus jopa samanaikaisesti.

Symposiumin tämänhetkisenä teemana kulkevat skandinaavisen mytologian nornat, maailmanpuu Yggdrasilin juurella asuvat kohtalon jumalattaret nimeltään Urd eli kohtalo, Verdandi eli kehittyminen ja Skuld eli syyllisyys. He punovat jokaiselle ihmiselle hänen yksilöllisen kohtalonsa. Tämän vuoden Aboagoran teemana oli sisaruksista keskimmäinen, Verdandi, englanniksi becoming, joka ymmärretään paitsi kehittymiseksi myös muutokseksi ja joksikin tulemiseksi.


Symposiumin viimeisen päivän pääpuheenvuoron eli Agora-luennon piti suomalainen, ruotsiksi fantasiaromaaneja kirjoittava Maria Turtschaninoff. Kirjailijan nimi oli toki ennestään tuttu, mutta yhtään hänen teostaan en ole lukenut. Vielä.

Hänen kertomuksensa omasta kirjailijantiestään, kirjailijaksi tulemisesta, rakentui nornien ympärille. Hän koki ajoittain olevansa nornista jokainen, vaikka keskittyikin nimenomaan tulemisen teeman ympärille.  Turtschaninoffin puhe oli kaunis, herkkä ja koskettava, se nosti kyyneleitä silmiin ja tarjosi oivalluksia ja ajateltavaa pitkäksi aikaa.


Jotta ihmisestä voi tulla kirjailija, norna, jolla on valta kirjoittaa mitä haluaa, vaikuttaa lukijoihinsa – ja romaanikirjailijana kohdalla tietysti kaikki valta luoda henkilöhahmoja, hallita heidän elämäänsä ja rakentaa sitä kehystävä maailma – hänen on taisteltava hirviöitä vastaan ja voitettava ne. 

Itse kuuntelin Turtschaninoffin puhetta tutkijan, akateemisen kirjoittajan ja tietokirjailijan näkökulmasta. Meidän kirjoittamisellamme on tiukemmat kehykset kuin romaanikirjailijalla, mutta joudumme taistelemaan aivan samanlaisia hirviöitä vastaan.

Kirjailijan pahimmat hirviöt sijaitsevat hänen omassa mielessään ja ne ovat Turtschaninoffin mukaan itsensä epäileminen, kirjailijantyön idealisaatio sekä väärinkäsitykset siitä mitä kirjailijuus ja kirjoittaminen ovat. Jotta nämä hirviöt voi voittaa, on valittava itselleen oikeanlaiset aseet tai miekka.

Itsensä epäilystä ei oikein koskaan pääse eroon, ehkä ei tarvitsekaan. Turtschaninoff kertoi kesyttäneensä hirviön itse-epäilyn labradoriksi, lemmikiksi, joka on vierellä ja vahtii, mutta ei pure.

Kirjoittamista ei pidä jättää johonkin epämääräiseen tulevaisuuteen, jolloin on käytössä pitkä aika pelkkään kirjoittamiseen jossain ideaalissa ympäristössä. Ei myöskään kannata odottaa, että iskee flow-tila. On kirjoitettava nyt. On kirjoitettava koko ajan. Siksi on tärkeä pitää mukanaan muistikirjaa, johon kirjoittaa kaiken. On mukava ajatella muistikirjaa aseena, voittoisampi miekkana, jota kantaa aina laukussaan.

Muistikirjaan voi harjoitella itse kirjoittamista, kirjoittamisen tapoja ja lajeja eri tavoin, tehdä kirjoitusharjoituksia. Mutta siihen ja sen kanssa voi myös harjoitella kirjoittamista koska tahansa ja missä tahansa. Sillä ideoita syntyy koska tahansa ja missä tahansa, ei vain Ideaalissa Kirjoitusympäristössä – kaikkein harvimmin siellä, eikä sellaista edes ole. Muistikirjaan kirjoitetaan nimenomaan itselle, ei toisille. Siksi muistikirja on turvallinen tila.


Itselläni on aina mukana muistikirja, joskus useampikin. Ne ovat monella tavalla tärkeitä, mutta en ehkä kirjoita aivan niin paljon ja usein kuin minun pitäisi tai haluaisin. Ehkä minulla on edelleen idealistinen käsitys siitä kiireettömästä kirjoittamisen ajasta, ihanteellisesta paikasta, jossa kirjoittaminen sujuu. Vaikka suurimman osan kirjoittamisestani teen nimenomaan kotona.

Turtschaninoff kertoi kirjoittavansa ylös ideoitaan, mieleen tai eteen tulevia yksityiskohtia. Hän ei kirjoita muistikirjaansa Kirjaa. Kirjoittaja ei saa koskaan täydellisen toimivaa ideaa Kokonaisesta Kirjasta, mutta hän voi saada vähän väliä ideoita joistain kirjaan mahdollisesti kuuluvista asioista. Mitään ideaa ei kannata arvioida hyväksi tai huonoksi, vaan kirjoittaa muistiin. Ja niistä sitten aikanaan muodostuu, jos on muodostuakseen, se Kokonainen Kirja.

Turtschaninoffin mukaan ihminen kirjoittaa siksi, että hän haluaa kirjoittaa, etä hänen täytyy kirjoittaa, että hän on kotonaan kirjoittaessaan. Hänen mukaansa kirjoittajaksi tulee päättäväisyydellä, sillä että vain kirjoittaa, vaikka ei huvittaisikaan. Kirjoittaa vaikka väkisin. Pitää luottaa kirjoittamisen prosessiin, uskoa itseensä, eikä antaa periksi.

Tämä on seikka, josta on jotain jo itsekin oppinut. Päättäväisyydellä ja sitkeydellä tekstit tulevat valmiiksi. Ja vaikka ajoittain tuntuu siltä, että on menettänyt uskon itseensä tai tekeillä olevaan tekstiin (eivät ne läheskään aina ole kirjoja), tietää, että kyllä ne sitten aikanaan saa myös valmiiksi. On oppinut luottamaan prosessiin.

Vaikka kirjoittaminen on päättävistä puurtamista, puhui Turtschaninoff myös siihen liittyvästä magiasta, taiasta, siitä jostain selittämättömästä, joka tapahtuu ideoiden ja valmiin kirjan välissä. Siitä, että alussa ei ole mitään ja lopussa on tarina, teksti tai kirja, joka kiehtoo lukijat mukaansa.

Kirjoittamisen taika on jotain, johon pitää uskoa, mutta jota ei voi eikä saa selittää, silloinhan lumous murtuisi. Eikä norna koskaan paljasta kaikkia salaisuuksiaan.


Maria Turtschaninoffin alustus kannattaa itse katsoa ja kuunnella sitten kun se tulee saataville Aboagoran sivuille YouTubeen: https://m.youtube.com/user/Aboagora

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s