Sara Norja 2023. Alkemian historia. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Alkemia yhdistetään usein viisasten kiven valmistamiseen ja nykylukijalle aihe lienee tutuin Harry Potter ja viisasten kivi -teoksesta, jossa viisasten kiven kerrottiin antavan haltijalleen ikuisen elämän. Alkemialla on kuitenkin pitkät juuret ja monenlaiset käyttötavat, vaikka toki viisasten kiven ja kullan valmistaminen ovat olleet sen keskiössä. Ja Harry Potterista poiketen viisasten kivi voi olla jotain muutakin kuin kivi, esimerkiksi eliksiiri.
Lingvisti Sara Norja Turun yliopistosta on tehnyt kulttuuriteon kokoamalla suomenkieliselle lukijakunnalle tuoreeseen tutkimukseen ja vahvaan asiantuntemukseen perustuvan tietokirjan eurooppalaisen alkemian historiasta ja nykypäivästä. Norjan englannin kieleen tekemä väitöskirja Alchemy in the vernacular: an edition and study of early English witnesses of The Mirror of Alchemy käsitteli ja vertaili alkemian historian keskeisen teoksen, 1400-luvulla julkaistun Speculum alchemiaen eli Alkemian peilin englanninkielisiä käsikirjoituksia. Jos joku vielä spekuloi sillä, oliko alkemia tiedettä vai ei, käsikirjoituksessa kerrotaan selvällä englanninkielellä: ”Alkemye ys a scyence”. Muissakin keski- ja uuden ajan alkemian teoksissa kuvataan alkemiaa tieteenä, ”jossa muutetaan asioita toisenlaisiksi”. Mutta koska alkemia oli myös kokeellista ja konkreettista, se sijoitettiin myös käsityötaidon, ars, alueelle. Tiede, käsityöt ja taide eivät olleet vielä erkaantuneet toisistaan.
Tässä teoksessa käsittelyyn pääsee koko eurooppalaisen, länsimaisen alkemian vuosisatainen historia ajanlaskun alusta nykypäivään. Alkemiaahan on harjoitettu myös muualla maailmassa, erityisesti Intiassa ja Kiinassa, mutta ne jäävät tämän teoksen ulkopuolelle. Käsitellyksi tulevat kuitenkin alkemian käytännölliset juuret Egyptissä, teoreettiset juuret kreikkalaisessa filosofiassa sekä Lähi-idän alkemistit, joiden ajattelulla oli eurooppalaisessa alkemiassa suuri merkitys.
Norja jakaa tutkimuksiin perustuen alkemian neljään eri ulottuvuuteen: transmutatiiviseen (viisasten kiven etsintä ja lyijyn muuntaminen kullaksi), lääketieteelliseen (parantaminen, lääkkeiden kehittely, elämän pidentäminen), mystiseen (henkinen alkemia, ihmisen sisäinen kasvu) ja tekniseen alkemiaan (käytännönläheinen reseptikirjallisuus liittyen metallien käsittelyyn, värjäämiseen, musteiden valmistamiseen yms.). Monikaan alkemiaa harjoittava on tehnyt tällaista eroa vaan on perehtynyt ja toteuttanut työssään näitä kaikkia neljää.
Alkemistien työhuoneissa on siis harjoitettu paitsi viisasten kiven valmistamista, myös kehitelty lääkkeitä ja hoitomenetelmiä. Monesti alkemian yhteydessä unohdetaan sen käytännöllinen puoli ja suuri merkitys vaikkapa kaivosteollisuuden parissa ja lukuisat tekniset ja teknologiset innovaatiot, joita alkemistit kehittivät. Teknistä alkemiaa voidaan pitää melko suoraan nykypäivän kemian esivaiheena.
Keskeistä alkemiassa on ymmärtää asioiden, aineiden ja ihmisen muutos ja kehitys prosessina kohti täydellisyyttä. Kehitystä kuvaavat alkemiassa käytetyt värit: musta, valkoinen, keltainen ja punainen, jotka kuvaavat alkemistisen prosessin eri vaiheita, niin metaforisesti kuin konkreettisesti.
Metaforinen kieli ja erilaisten symbolien käyttö ovat aina olleet osa alkemiaa. Metaforien ja symbolien avulla pidettiin alkemian ohjeet ja käytännöt pois maallikoiden ulottuvilta, sillä vain toiset alkemistit kykenivät tulkitsemaan niitä.
Kaikilla alkemisteilla ei ollut pussissaan puhtaita jauhoja, vaan alkemian historiaan kuuluu lukuisia huijareita, jotka väittivät pystyvänsä valmistamaan kultaa, mutta eivät sitten lopultakaan tehneet sitä tai valmistivat kullan jo olemassa olevasta, esimerkiksi hopeoidusta kullasta – ja tietysti alkemian historiassa on myös paljon epäonnistumisia.
Vaikka tämän päivän näkökulmasta alkemiaa ja alkemisteja voidaan halveksia, omana aikanaan he olivat vakavasti otettavia tutkijoita, joiden työskentely perustui sen aikaiseen näkemykseen maailmasta ja materiasta. Maailmankaikkeus oli täynnä näkymättömiä riippuvuus- ja vaikutussuhteita, joiden tunteminen auttoi ymmärtämään maailmaa ja vaikuttamaan siihen. Oli esimerkiksi tunnettava kasvien sisällä vaikuttavat parantavat tai myrkyttävät voimat, jotta niistä pystyi valmistamaan lääkkeitä.
Materian katsottiin koostuvan neljästä alkuaineesta, vesi, tuli, ilma ja maa. Muuttamalla materiassa näiden alkuaineiden suhteita, esimerkiksi kuumentamalla tai jäähdyttämällä, uskottiin pystyvän muuttamaan aine toiseksi. Niinhän tapahtuu edelleenkin: vedestä voi kuumentamalla muodostaa höyryä ja jäähdyttämällä jäätä. Metallien – kulta, hopea, kupari, rauta, tina ja lyijy – taas nähtiin kypsyvän maan sisässä vähäisemmästä jalommiksi. Alkemiassa pyrittiin nopeuttamaan tätä kypsymisprosessia, jolloin lyijystä tai hopeasta uskottiin syntyvän kultaa, kunhan niitä käsiteltiin oikealla tavalla.
Vaikka tieteen ja alkemian historia on pääosin miesten historiaa, Norjan teoksessa on hyvin huomioitu ja nostettu näkyviin myös naispuoliset alkemistit, joita vuosisatojen varrella on ollut lukuisia – tietysti suurin osa kaikista alkemisteista on jäänyt unohduksiin, koska heidän nimiään ei mainita säilyneissä dokumenteissa. Kiinnostavaa, että erityisesti uuden ajan naisalkemistit, jotka kokosivat ohjeitaan laajoihin reseptikirjoihin, olivat hyvin selväsanaisia ja käytännönläheisiä, eivätkä verhonneet ainesosia metaforin ja vertauksin. Reseptikirjat kattoivat ihmiselämän kaikki puolet: niistä löytyivät viisasten kiven valmistusohjeiden lisäksi ohjeet niin ruuanlaittoon ja säilöntään, kauneudenhoitoon, musteen valmistukseen ja myrkkyihin kuin erilaisista sairauksista parantamiseen tai niiden välttämiseen. Esimerkiksi englantilaisen Sarah Wiggensin reseptikirjasta, noin vuodelta 1616, löytyy samalta aukeamalta ohje sekä lehtitaikinan että timanttien valmistamiseen.
Alkemian harjoittaminen ei ollut halpaa, siksi moni alkemisti työskenteli jonkun hallitsijan tai varakkaan henkilön suojeluksessa ja sponsoroimana. Alkemisti tarvitsi esimerkiksi erilaisia mineraaleja ja orgaanisia aineita työskentelyynsä; kirjoja, joista tutkailla erilaisia reseptejä ja alkemistisia teorioita; yksi tai useampi uuni ainesosien kuumentamiseen oli erittäin tärkeä osa alkemistista työtä, lisäksi tarvittiin monenlaisia astioita vaikkapa tislaamiseen; tarpeen olivat myös kynä ja paperi, johon tehtiin tarkkoja muistiinpanoja prosessin kulusta, jotta onnistuneen prosessin saattoi toistaa tai epäonnistuneen prosessin kohdalla löytää syy epäonnistumiseen. Ennen kuin henkilö saattoi ryhtyä täysinoppineeksi alkemistiksi eli adeptiksi, hän yleensä työskenteli toisen alkemistin laboratoriossa oppilaana.
Alkemian historia on kattava, tuoreeseen tieteelliseen tutkimukseen perustuva teos, joka on kirjoitettu sujuvalla ja helposti omaksuttavalla kielellä. Lisäksi teos on kauniisti taitettu, se sisältää paljon kuvallista informaatiota sekä tietolaatikoita yksittäisistä seikoista. Lähteet on ryhmitelty luvuittain ja teoksen lopussa on lyhyt sanakirja keskeiseen alkemistiseen sanastoon. Nykypäivän alkemia sekä alkemia kirjallisuudessa, taiteessa ja populaarikulttuurissa käydään läpi nopeasti ja vähän luettelomaisesti – ehkäpä aiheesta saisi koottua kokonaan oman teoksensa?
Nostetaan teksti pöydälle 