Emilia Karjula (toim.) 2014. Kirjoittamisen taide ja taito. Atena.
Kirjoittamisen taide ja taito on Turun yliopiston luovan kirjoittamisen oppiaineen piirissä syntynyt artikkelikokoelma, jonka on tarkoitus toimia luovan kirjoittamisen oppikirjana, mutta joka kiinnostaa varmasti laajempaakin kirjoittajien joukkoa.
Tämä on tärkeä ja odotettu, huolella toimitettu ja suunniteltu artikkelikokoelma, josta hyötyvät erityisesti fiktiivistä kirjoittamista harjoittavat, kirjoittamista rakastavat amatöörit, kirjoittamista ammatikseen suunnittelevat, harrastajakirjoittajat ja (vaikka pääpaino onkin fiktiivisessä kirjoittamisessa) tietokirjoittamiseen vakavasti suhtautuvat. Itse kuulun lähinnä viimeksi mainittuun ryhmään ja koin monet artikkelikokoelman teksteistä tärkeinä ja avartavina, hyödyllisinä omalle kirjoittamiselleni tai opastukseksi ohjatessani muiden kirjoittamista. Esimerkiksi Lena Gottlierin ja Kalle Vainion artikkelit palautteen antamisesta ja saamisesta olivat monia oivalluksia herättäviä. Miten kirjoittaa hyvä, rakentava ja rohkaiseva palaute? Miten ohjata ottamaan vastaan palautetta ja muokkaamaan tekstiä palautteen viitoittamalla tiellä? Miten itse oppisin saman taidon?
Teos jakautuu neljään osaan: Avauksia, Karttoja, Kirjoittajat maailmoissaan ja Kirjailijat työssään. Aluksi toimittaja Emilia Karjula johdattaa teoksen syntyyn, paikkaan ja sisältöön. Professori Liisa Steinby taas kuvaa luovan kirjoittamisen oppiaineen syntyä Turun yliopistossa ja oppiaineen sijoittumista kansainväliseen luovan kirjoittamisen eurooppalaiseen perinteeseen. Karttoja-osiossa kirjailijat, kirjoittajat ja kirjoittamisen ohjaajat Jenni Linturi, Iida Rauma ja Timo Harju pohtivat romaanin kirjoittamisen problematiikkaa: Mikä kaikki on romaanin aineistoa? Miten aineistoja kerätään ja käytetään? Miten toteutetaan toimiva romaanin rakenne sekä elävät romaanihenkilöt? Erityisen inspiroivaa oli lukea ja ymmärtää aistien merkitys. Aineiston hankkiminen ei tarkoita vain (kirjallisen) tiedon etsintää vaan ennen kaikkea aistimellisen tiedon, tietämisen ja kokemuksen hankkimista ja hyödyntämistä.
Osion lopuksi tutkija, kirjoittaja ja ohjaaja Päivi Kosonen kuvaa luovaa omaelämäkerrallista kirjoittamista. Hän esittelee omaelämäkerrallisen kirjoittamisen historiaa sekä sitä, miten sitä voi monin tavoin hyödyntää luovassa kirjoittamisessa – itse jäin pohtimaan omaelämäkerrallisuuden mahdollisuuksia luovaan tietokirjoittamiseen. Tämä liittyy erityisesti Kososen käsittelemään kirjoittajan ”omaan ääneen”, joka voi ja jonka pitää soida moniäänisenä. Yhdyn Kososen artikkelin lopputoiveeseen, että omaelämäkerrallinen kirjoittaminen asettuisi osaksi akateemista kirjoittamista ja ajattelua, jolloin siitä tulisi ”jokaisen opiskelijan ja opettajan tunnustettu itsetuntemuksen väline ja kaiken kirjoittamisen tunnustettu alkulähde”.
Kolmannesta, Kirjoittajat maailmoissaan -osiosta, löytyvät edellä mainitut kirjoittajapalautetta käsittelevät artikkelit, Emilia Karjulan muusia käsittelevä teksti sekä Katja Keisalan toiseuden kohtaamista ja kirjoittamista pohtiva artikkeli. Emilia Karjulan mainiot muusaharjoitukset saivat odottamaan teosta, jossa käsiteltäisiin kirjoittamisen monenlaisia alueita ja ulottuvuuksia sekä tarjottaisiin harjoituksia, joiden avulla niitä voisi työstää ja niihin tutustua. Toki on olemassa monenlaisia ja monella kielellä kirjoitettuja oppaita. Mutta jos yhteen paikkaan koottaisiin opettajien ja ohjaajien hyväksi havaitsemia harjoituksia, siitä hyötyisivät myös ne, jotka eivät koulutuksiin syystä tai toisesta voi osallistua.
Katja Keisalan kirjoittama Anja Snellmanin Parvekejumalat-romaanin diskursseja käsittelevä artikkeli oli erittäin hienosti kirjoitettu ja ajateltu. Nämä asiat ovat tärkeitä paitsi kirjoittajille myös ylipäätään tässä maailmassa elävälle. Mutta tässä teoksessa artikkeli oli ikään kuin väärässä paikassa. Entä jos sen ympärille rakennettaisiin samassa hengessä koottu teos, jossa pohdittaisiin erilaisia kirjoittamisen etiikkaa ja moraalia sekä eettistä kirjoittamista käsitteleviä teemoja, tämäntapaisten vahvojen ja ajtuksia herättävien esimerkkien avulla?
Myös kirjailija Niina Repo viittaa omassa artikkelissaan kirjoittamisen eettisiin kysymyksiin, siihen, miten vaikeaa on käsitellä esimerkiksi insestiä tai pedofiliaa. Muita tälläisia teemoja voisivat olla uskonnollisuus, sukupuoli, seksuaalisuuden eri puolet, abortin ja eutanasian kaltaiset elämän ja kuoleman kysymykset jne. Miten kirjailijat ovat ratkaisseet tämänkaltaisten asioiden käsittelyn? Ja mitä erilaisista ratkaisuista seuraa?
Artikkelikokoelman viimeinen osio käsittelee kirjailijan työtä.Taina Kuuskorpi, Kari Levola ja Niina Repo tarkastelevat kukin omasta positiostaan sitä, minkälaista on kirjailijaksi tuleminen ja kirjailijana eläminen – tai kuoleminen. Kuuskorven teemana on erityisesti yhdessä ja yhteistyössä kirjoittaminen, johon liittyen hän oli koonnut useiden eri kirjailijoiden hyödyllisiä kokemuksia. Kuuskorpi viittaa artikkelissaan myös tekijänoikeuksiin, joista kaikkien kirjoittajien olisi syytä olla perillä. Osion tekstit tarjoavat hyvin konkreettisia ohjeita sekä kirjailijoiden omia kokemuksia kirjoittamisesta, kustantamisesta, toimeentulosta tai -tulemattomuudesta. Käsikirja kirjailijalle on teos, jonka digiaikaan päivitetty versio odottaa ilmeisesti vielä kirjoittamistaan. Nämä artikkelit nostivat lyhyesti esiin monta teemaa, jota käsikirjassa voitaisiin yksityiskohtaisesti ja laajasti käsitellä: kustannussopimukset, tuotteistaminen, mediasuhteet, miten kohdata lukijat, miten esiintyä, kuinka usein ja missä.
Kirjoittamisen taide ja taito on kokonaisuudessaan erittäin kiinnostava artikkelikokoelma, joka kattaa hyvin laajan kirjon monenlaisia kirjoittamisen ja ohjaamisen käytäntöihin ja teorioihin liittyviä kysymyksiä. Koska kyseessä on ensimmäinen lajissaan ja teos on tarkoitettu luovan kirjoittamisen johdantokurssilla käytettäväksi, on siihen sisällytetty useita sellaisia alueita, jotka vaatisivat oman kirjankokoisen käsittelynsä. Siksi toivonkin, että tätä teosta seuraa useita luovaa kirjoittamista käsitteleviä käsi-, harjoitus- ja oppikirjoja. Vaikka kirjan kuolemaa on moneen kertaan ennustettu, kirjoittaminen joka tapauksessa elää ja voi hyvin.
Nostetaan teksti pöydälle 