Keskeltä aloittamisen vaikeus

Kirjoitusoppaissa ja -ohjeistuksissa suositellaan aloittamaan keskeltä tarinaa. Alusta aloittaminen on kömpelö, kielletty ja tyhmä ratkaisu. Pitää hylätä kronologia. Pitää mennä suoraan tapahtumien sisään. (Toki ohjeistetaan myös aloittamaan kirjoittaminen tulevan teoksen keskeltä, koska alusta alkaminen on vaikeaa, mutta ei siitä nyt tässä sen enempää.)

Keskeltä aloittamisen vaateesta kirjoittaa myös Jussi Valtonen Finlandia-palkittua edeltävässä teoksessaan Siipien kantamat (2015/2007). ”Lapsivesi tuli eteisessä” oli siinä ehdotettu aloitus, teoksen kuvaamalle syntymässä olevalle kirjalle. Päähenkilö saa tekeillään olevan romaaninsa vauhtiin aloittaessaan sen kirjoittamisen keskeltä ja epäilee aiempien yritystensä kaatuneen nimenomaan siihen, että hän aloitti ne alusta. Valtonen kuvaa kirjoittamisen riemua:

Kirjoittaminen ei yllättäen olekaan tuskallista vaan vaivatonta. Tai vaivalloisuus oudosti viehättää minua: on hienoa saada valita verbi tarkasti, poistaa adverbejä ja johtolauseita, kitkeä vahingossa livahtanut kaksoispassiivi, aloittaa luvun ensimmäinen kappale ilman sisennystä.

Monien turhauttavien epäonnistumisten jälkeen kirjoittamisen ilo on konkreettista. Kielen ja sen vivahteiden maistelu nautinnollista. Tärkeää on myös se, että tekstillä on sitä odottava lukija.

Romaanin päähenkilö on riemuissaan olettaessaan itse keksineensä keskeltä aloittamisen idean ja tuntee itsensä hölmöksi tajutessaan yöllä, että kyse on vanhasta ja tutusta opetuksesta:

Muistin syöveristä pulpahtelee selviä ja yksityiskohtaisia mielikuvia kauan sitten lukemastani kirjoittamisoppaasta, ehkä useistakin, joissa on nimenomaan käsketty aloittamaan keskeltä, suoraan käynnissä olevasta tilanteesta ilman alustuksia. Se on todennäköisesti ensimmäinen asia, joka työväenopiston kirjoittajakurssilla opetetaan. Olisin ehkä kuullut saman ohjeen oppilailtani, jos olisin kysynyt…

Keskeistä kohtauksessa on muun muassa se, että ideaa ei voi oppia vain lukemalla tai kursseilla, vaan vasta itse tajuamalla. Kun keksii itse idean keskeltä aloittamisesta, vasta silloin sen aidosti ymmärtää ja tavoittaa.

Myös Siipien kantamat alkaa tavallaan keskeltä, joskin romaanin luettuaan jää miettimään, onko kyse sittenkin lopusta. Konkreettisesti teksti alkaa alusta, päivän alusta: ”Herätessä on talvi: neljä astetta pakkasta, mahtava aurinkoinen aamu ja pilvetön taivas.” Tilan, tilanteen ja säätilan kuvaus on myös yksi tapa aloittaa, joskaan ei ehkä kaikkein innostavin.

Mutta mitä keskeltä aloittaminen minun kohdallani, kirjoittamani elämäkerran kohdalla tarkoittaisi? Elämäkerrat tyypillisesti alkavat kohdehenkilön lapsuudesta ja varhaisvuosista, vanhempien juurista jopa kaukaisemmista esi-isistä. Mutta elämäkerta voi alkaa myös jostain avaintapahtumasta, käänteentekevästä kohtauksesta jossa kohdehenkilön elämä saa suuntansa tai muotonsa – lapsuudessa tai aikuisuudessa.

Mutta mikä olisi keskeltä elämää otettu kohtaus, joka avaisi minun kohdehenkilöni elämää? Tapahtuma, johon hän itse aina palasi, oli nuoruudessa tapahtunut heräämisen hetki, kääntymyskokemus. Se jakoi hänen elämänsä kahteen – ennen ja jälkeen – osaan. Mutta onko se elämäkerran kirjoittajan tai lukijan näkökulmasta tärkein tapahtuma?

Voisin myös aloittaa hänen kiinnostavista ja merkittävistä esi-isistään tai vanhemmista, heidän elämästään ja keskinäisestä suhteestaan. Voisin myös kuvata jotain tapahtumaa lapsuuden Viipurissa tai kesänvietossa Vuoksen varrella. Näin teos alkaisi kadotetun Karjalan kuvauksella, sillä suuri osa elämäkerran tapahtumista kuuluu jo kadonneeseen maailmaan.

Voisin myös aloittaa omista kokemuksistani, siitä, miltä Roomassa, Viipurissa tai Goetheanumissa näyttää, kuulostaa, tuntuu tai tuoksuu. Ylipäätään oma läsnäoloni, kirjoitushetken läsnäolo tekstissä on vielä lopullisesti ratkaisematta.

Tämän hetkinen suunnitelmani on aloittaa lopusta. Nyt kirjoitetussa, käsikirjoituksen aloittavassa kohtauksessa kuvataan kroonikkosairaalan osastoa, kuolevaa kirjailijaa, jossa edelleen ovat ruumiillistuneina hänen keskeiset ominaisuutensa: taiteilijuus, vahva mieli, turhamaisuus ja viehätysvoima.

Elämäkerrat tyypillisesti loppuvat päähenkilön kuolemaan – tosin viime aikoina on ilmestynyt hienosti kirjoitettuja, perinteisiä rakenteita ja kronologiaa rikkovia elämäkertoja. Niiden viitoittamalla tiellä itsekin haluaisin jatkaa.

Jos teos alkaa keskeltä, voisiko se myös loppua keskelle? Jos se alkaa lopusta, voisiko se loppua alkuun?

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s