Luettua: Uskontoa ja sukupuolta tutkimassa

Johanna Ahosen ja Elina Vuolan toimittamassa artikkelikokoelmassa uskonnontutkijat – uskontotieteilijät, teologit, antropologit – tarkastelevat aineistojaan feministisellä otteella ja sukupuolentutkimuksesta tutuin käsittein. Teos on tärkeä, joskaan ei kattava päivitys siihen, minkälaisin teoreettisin välinein uskonnon ja sukupuolen moninaisia suhteita nykypäivän maailmassa voisi ja tulisi tarkastella.

IMG_3602

Akatemiaprofessori Elina Vuola ja tohtorikoulutettava Johanna Ahonen ovat toimittaneet tärkeän ja odotetun teoksen uskonnon- ja sukupuolentutkimuksen yhteisistä poluista ja risteyksistä. Edellinen uskontoa ja sukupuolta suomen kielellä tarkasteleva artikkelikokoelma ilmestyi vuonna 1999, joten olikin korkea aika päivitykseen. Sukupuolen näkökulman suomalaiseen uskontotieteeseen toi Aili Nenola 1980-luvulla. Itsekin hänen luennollaan ensimmäisen kerran vahvasti ymmärsin, mikä merkitys sukupuolella on niin kulttuurissa kuin uskonnossa. Nenolan lukuisat artikkelit ja teos Miessydäminen nainen (1986) ovat olleet tärkeitä tekstejä monille meistä.

Aili Nenola toimi Helsingin yliopiston Kristiina-instituutin virkaan nimitettynä professorina, joten hänen myötään ainakaan suomalainen feministinen tutkimus ei ole ollut täysin tietämätön sukupuolen ja uskonnon yhteenkietoutumisista, vaikka toki pääpaino tutkimuksissa on ollut toisaalla. Uskontoa ja sukupuolta onkin Suomessa pääosin tutkittu uskontotieteen ja teologian oppiaineissa, eikä niin vahvasti naistutkimuksen tai sukupuolentutkimuksen oppiaineissa. Lisäksi on muistettava vahva historiantutkimuksen perinne, jossa uskontoa ja sukupuolta on myös tarkasteltu. Kuitenkin senkaltainen ”toinen” – sekulaari sukupuolentutkimus, joka on uskontosokea tai näkee uskonnon vain naisia alistavana ja syrjivänä ja siksi hylättävänä ilmiönä – jota vastaan tätä käsillä olevaa kirjaa rakennetaan, nähdäkseni suomalaisesta sukupuolen- tai uskonnontutkimuksesta puuttuu.

Toki erityisesti 1900-luvulla Suomessa kuten muuallakin tehtiin paljon tutkimusta, jossa uskontoperinteet nähtiin naista alistavina. Kyse on ehkä toisen aallon feministisen kurjuustutkimuksen perinnöstä, joka kaikilla kulttuurin ja yhteiskunnan alueilla, myös uskontoperinteistä, etsi ja löysi naisia alistavia rakenteita. Samanaikaisesti ryhdyttiin etsimään vahvoja mutta unohdettuja menneisyyden naisia, myös uskonnon alueelta.

Tämän päivän moniääninen ja -paikkainen sukupuolentutkimus näkee uskonnonkin moniäänisesti, mistä käsillä olevan teoksen artikkelien lähdeluetteloista löytyy erinomaisia esimerkkejä. Tuorein ja merkittävin on Päivi Salmesvuoren ja Terhi Utriaisen toimittama Finnish Women Making Religion (2014). Artikkelikokoelman lukijoita – esimerkiksi opiskelijoita – olisikin palvellut lyhyt johdatus suomalaiseen uskonnon ja sukupuolentutkimuksen yhteiseen historiaan.

Risteyksen kehykset

Uskonnon ja sukupuolen risteyksiä -teosta kehystävät hyvällä tavalla toimittajien kirjoittamat alku- ja loppuluvut. Alussa johdatetaan aiheeseen ja avataan keskeisiä käytettyjä käsitteitä – uskonnon ja sukupuolen käsitteitä lukuun ottamatta. Lopussa pohditaan yhteiskunnassa tärkeinä käyviä keskusteluja ja esitetään pohdintoja siitä, minkälaista tutkimusta uskontojen ja sukupuolen risteyksissä tulisi tehdä.

Johdanto-luvussa perustellaan teoksen rajausta, joka artikkelikokoelmille tyypilliseen tapaan jää melko väljäksi. Suurin osa teksteistä käsittelee Suomea, mutta eivät kaikki. Suurin osa teksteistä käsittelee kristinuskoa, mutta eivät kaikki. Suurimmassa osassa keskustelutetaan joitain feministisen tutkimuksen teoreettisia käsitteitä, mutta ei kaikissa. Uskonto ja sukupuoli sekä niiden laajahko risteysalue on toki kaikissa teksteissä lähtökohtana. Sukupuoleen keskittyvien teosten tapaan tämäkin käsittelee pääosin naisia.

Sukupuolentutkimuksessa paikantuminen on keskeisessä roolissa. Tämän kokoelman kaikki tekstit paikantuvat enemmän tai vähemmän eksplisiittisesti feministiseen tai sukupuolentutkimukseen. Mutta suhteessa omaan aineistoon tai tutkimusaiheeseen kirjoittajat eivät sitten enää niin selvästi paikannukaan. Myös se, mitä feministisellä uskonnontutkimuksella milloinkin tarkoitetaan, jää usein artikuloimatta.

Johdannossa pohditaan teologian ja uskontotieteen välisiä eroja – aiheeseen palataan vielä loppuluvussa. Sekä teologia että uskontotiede tutkivat uskontoa, mutta eri tavoin. Usein määritellään, että teologia katsoo uskontoa sisä- ja uskontotiede ulkopuolelta. Toisinaan teologian katsotaan käyttävän pääosin tekstiaineistoja ja uskontotieteen taas etnografisia aineistoja. Aivan näin yksinkertainen jako ei kuitenkaan ole.

Ero teologian ja uskontotieteen välillä ei tässäkään kokoelmassa kulje siinä, kuka kirjoittaa tarkastelemansa uskontoperinteen sisä- kuka ulkopuolelta – kukaan ei itse asiassa edes paikanna itseään sisä- tai ulkopiiriläiseksi suhteessa tutkimaansa uskontotraditioon. Kaikenlaiset aineistot taipuvat sekä teologisen että uskontotieteellisen tutkimuksen kohteeksi. Itse näen eron nimenomaan teoreettisena ja metodologisena kysymyksenä, erityisesti siinä millä tavoin käsitteitä käytetään. Usein tieteenalojen välistä eroa ei ole, eikä sitä tarvitse erityisesti rakentaakaan.

Erojen lävistämät

Feministiteologia on ainoa tieteenala, joka sisältää eksplisiittisesti feministi-käsitteen. Alue on monille uskonnontutkijoille ja myös teologeille vieras, joten sen näkökulmien mukaan tuominen on erityisen tärkeää. Feministiteologiaan on sisäänrakennettuna feminismin kaksoisagenda, joka tutkimuksenteon lisäksi pyrkii myös muuttamaan vallitsevia olosuhteita. Feministiteologian kohdalla pyritään muutokseen esimerkiksi tarkasteltavan uskontoperinteen, kuten kristinuskon, opin ja tekstien tulkinnoissa sekä organisaation käytännöissä. Feministiteologi on myös Elina Vuola, teoksen toimittaja ja ensimmäisen artikkelin kirjoittaja, jonka tutkimusaiheena ovat olleet katolisten, latinalaisamerikkalaisten naisten moninaiset tulkinnat Neitsyt Mariasta.

Vuola tarkastelee luvussa vaikeasti suomennettavaa, mutta erittäin keskeistä ja käyttökelpoista intersektionaalisuuden käsitettä ja soveltaa sitä omiin aineistoihinsa. Intersektionaalisuuden eli risteytyneisyyden käsite – monisanaisemmin voidaan puhua myös siitä, miten erilaiset erot, kuten sukupuoli, luokka, etnisyys ja uskonto, risteävät ja yhteisvaikuttavat meissä kaikissa – voisi toimia siltakäsitteenä uskonnontutkimuksen ja sukupuolentutkimuksen välillä. Uskonnontutkijoiden tutkimat ihmiset eivät ole koskaan pelkästään uskonnollisia, vaan aina myös monenlaista muuta: he ovat jotain sukupuolta, kansallisuutta, sosiaaliluokkaa, heillä on jonkinlainen suhde koulutukseen ja työelämään tai parisuhteeseen, heillä saattaa olla jonkin ikäisiä lapsia, heillä on jokin terveydentila. Kaikki me, niin tutkijat kuin tutkittavat, olemme monenlaisten erojen lävistämiä.

Intersektionaalisuuden näkökulmaan on tavallaan sisäänrakennettu melko traditionaalinen uskontokäsitys. Voisikohan käsitettä päivittää tai tarkentaa sisältämään myös nykypäivän uskonnollisen moninaisuuden? Esimerkiksi teoksessakin mainitun sosiologi Kristin Aunen tutkimuksessa brittiläiset feministit olivat vähemmän uskonnollisia mutta useammin henkisiä kuin brittinaiset keskimäärin. Sekulaarin feminismin oletus rikkoutuu ja uskonnollisuuden rajat huokoistuvat niin Aunen kuin monen muunkin uskontoa ja sukupuolta kriittisesti tarkastelevan tutkijan töissä.

Spirituaalisuus – aineistoa vai analyyttinen käsite?

Sekulaarin ja maallisen, uskonnollisen ja henkisen dikotomiat rikkoutuvat uskontotieteilijä Terhi Utriaisen artikkelissa, jossa hän pohtii ranskalaisfilosofin ja feministin Luce Irigarayn näkemyksiin peilaten, miten voisi paremmin ymmärtää nykynaisten uskonnollista ruumiillisuutta ja henkisyyttä. Artikkeli tarjoaa informatiivisen ja tiiviin johdatuksen uskontotieteelliseen ruumiillisuustutkimukseen. Utriaisen kriittinen Irigarayn luenta osoittaa, että tämän uskonnollisuutta, erityisesti itämaista henkisyyttä käsittelevät tekstit ovat pikemmin osa sitä diskurssia, jossa nykynaisen lumotusta ruumiillisuudesta puhutaan – siis aineistoa uskonnontutkimukseen – kuin tieteellinen työkalu sen selvittämiseksi.

Tämä näkökulma oikeastaan todentuu seuraavassa Johanna Ahosen artikkelissa, jossa hän nostaa Irigarayn lisäksi myös Rosi Braidottin osaksi nykyistä henkistä diskurssia. Ahonen etsii ja löytää spirituaalisuutta niin Irigarayn ja Braidottin ajatuksista kuin omien tutkittaviensa, Äiti Amman suomalaisten seuraajien haastatteluista. Näitä hyvin erilaisia aineistoja yhdistää kriittisyys kristinuskoa kohtaan, kiinnostus itämaista henkisyyttä kohtaan sekä feministisenä projektina pyrkimys yhteiskunnan muutokseen.

Ahosen artikkelissa sivutaan ekofeminismiä, mutta varsinaisesti aiheeseen perehdytään Pauliina Kainulaisen luvussa. Kainulaisen ja Ahosen tekstejä ja lähestymistapoja yhdistää myös kriittinen suhtautuminen dikotomioihin sekä spirituaalisuuden pohdinta. Suomessa ekofeminismi tai ekofeministinen teologia ovat melko vieraita alueita, joten on tärkeää esitellä tätäkin suuntausta. Kainulainen kuvaa suuntauksen – joka on feminismin tapaan sekä aktivismia että tieteentekoa – syntyä ja kehityssuuntia ja kuvaa muun muassa sitä, miten ekofeminismin sisällä on pyritty oppimaan tai omaksumaan alkuperäiskansojen tietokäsityksiä. Kainulainen kuvaa erityistä alkuperäistieteilijöille ominaista tiedekäsitystä, joka poikkeaa yleisistä tieteentekemisen tavoista muun muassa siinä, miten se huomioi henkisyyden ja hengellisyyden.

Ainakin tässä artikkelikokoelmassa todentuu uskontotieteellisen ja teologisen lähestymistavan eroiksi erilainen suhtautuminen käsitteisiin. Jos uskontotieteilijät (pääosin) käyttävät käsitteitä analyyttisesti ja määrittelevät ne teoreettisesti ja suhteessa aiempaan tutkimukseen, nousevat teologien käsitteet (usein, ei kuitenkaan aina) kristinuskosta ja uskonnonharjoittamisesta. Tämä tulee erityisen selvästi spirituaalisuuden ja spiritualiteetin sekä pyhän kaltaisissa käsitteissä. Uskontotieteen kontekstissa käsitteitä käyttävät sekä tutkittavat että tutkijat, mutta eri tavoin (tätä eroa kuvaa esimerkiksi jaottelu emic- ja etic-käsitteisiin). Teologisessa tutkimuksessa tämä jako ajoittain liudentuu ja katoaa.

Tekstien tulkintaa kriittisin käsittein

Teoksen riemastuttavinta luettavaa tarjoaa eksegeetikko Petri Merenlahti otsikolla ”Jeesus, maskuliinisuus ja queer”. Luku tarjoaa yleistajuisen ja tiiviin johdatuksen siihen, mikä on miestutkimuksen tehtävä, mitä maskuliinisuudella tarkoitetaan ja miksi kristinuskoa, Raamattua sekä Jumala-suhdetta on mielekästä tarkastella maskuliinisuuden näkökulmasta.

Merenlahti lähtee liikkeelle Antiikin maailman sukupuolikäsityksestä ja -järjestyksestä ja jatkaa Jeesuksen maskuliinisuuden ongelmaan: ristiinnaulitseminen ja sitä edeltävä kidutus olivat varma tapa menettää mieskunniansa, mitä seikkaa evankelistat pyrkivät korjaamaan kuvatessaan ja korostaessaan Jeesuksen maskuliinisuutta ja miehuutta. Tällöin vapaaehtoisesta kärsimyksestä ja uhrautumisesta toisten hyväksi tuli tosi miehuuden osoitus. Ylösnousseen Kristuksen ruumiissa näkyvät kidutuksen jäljet kuitenkin pitävät maskuliinisuuden kriisin kristinuskon ytimessä vuosisadasta toiseen.

Merenlahti tuo tekstiinsä vielä queer-käsitteen ja ryhtyy sen avulla avaamaan Vanhan testamentin Laulujen laulun vuosisatoja jatkuneita vertauskuvallisia tulkintoja, jotka ovat tihkuneet erotiikkaa, mutta joissa naisruumis on loistanut poissaolollaan, Neitsyt Mariaa lukuun ottamatta. Jos keskiaikainen maailma tarjosi mahdollisuuksia Laulujen laulun rakastavaisten suhteen monimuotoisille seksuaalisille tulkinnoille ja roolinvaihdoksille, valistuksen ja reformaation jälkeen tulkinta on supistunut tiukan heteronormatiiviseksi. Merenlahden tulkinnat avaavat myös tämän päivän kristinuskon sisällä käytävien keskustelujen ja kipukohtien taustoja.

Toimijuuden (agency) käsitettä on viime aikoina käytetty lukuisissa antropologian, sosiologian ja myös uskontotieteen tutkimuksissa ja Helena Kuparin sekä Salome Tuomaalan luku on jälleen yksi osoitus käsitteen käyttökelpoisuudesta ja monikäyttöisyydestä. Toimijuuden käsitettä on käytetty valaisevalla tavalla myös useissa naisia ja uskontoa käsittelevissä tutkimuksissa, joita kirjoittajat esittelevät.

Luvun varsinaisena tarkastelun kohteena on vanhoillislestadiolaisuuden arvojen muutosta ja pysyvyyttä käsitteleviä tutkimuksia, joissa kaikissa piirtyy kuva liikkeen sukupuolittuneisuudesta. Helena Kupari ja Salome Tuomaala arvioivat, mitä jäi kysymättä ja miten toimijuuden käsitteen avulla tutkittuja aineistoja voisi katsoa vielä syvemmälle. Kirjoittajien näkemyksen mukaan tutkittavien toimijuus on nähtävä paitsi ruumiillisena sekä osana elettyä uskonnollisuutta myös ajallisessa ja paikallisessa kontekstissaan sekä suhteessa vallan rakenteisiin.

Vallan käsite on pääosassa Päivi Salmesvuoren Pyhän Birgitan ja horrossaarnaaja Helena Konttisen vallankäyttöä ja toimijuutta tarkastelevassa luvussa. Vallan feministisissä teorioissa, erityisesti Saba Mahmoodilla ja Michel Foucault’lla, joita Salmesvuori soveltaa, valta nähdään moniulotteisena ja usein myös myönteisenä suhteena, esimerkiksi voimaantumisena ja toimijuutena, ei niinkään yksioikoisena hallintavaltana toisten yli. Vallan kuten toimijuudenkin käsite tulee kiinnittää kontekstiinsa, nimenomaiseen aikaan ja paikkaan, kulttuuriin ja yhteiskuntaan. Vaikka elivätkin eri aikakausina ja erilaisissa yhteiskunnissa, sekä Pyhä Birgitta että Helena Konttinen olivat näkijöitä, heillä oli vahva uskonnollinen kutsumus ja he löysivät ajastaan ja uskontonsa rakenteista tilaa toteuttaa kutsumustaan, välittää profetioitaan, jotka oli tarkoitettu kuulijoiden parhaaksi.

Tapausluvuista viimeinen on antropologi Riina Isotalon Länsirannan palestiinalaisten pitkittynyttä konfliktia uskonnon ja sukupuolen näkökulmasta käsittelevä teksti. Siinäkin puhutaan vallasta, mutta fokus on nimenomaan hallintavallassa ja väkivallassa. Antropologisen kenttätyönsä aineistoihin perustuen Isotalo osoittaa, että ”uskonto ja sukupuoli ovat merkityksellisiä tutkittaessa turvallisuutta, väkivaltaa ja sotaa”. Hän yhdistää tarkastelussaan aiemmissa luvuissa käytettyjä intersektionaalisuuden, vallan ja toimijuuden käsitteitä. Aihe on äärimmäisen tärkeä ja ajankohtainen, mutta artikkelin paikka tässä kokoelmassa mietityttää, sillä se poikkeaa muista. Painopiste on aiheessa ja sen esittelyssä, olosuhteiden kuvaamisessa ja taustoituksessa, jolloin teoreettinen tai feministinen/sukupuolentutkimuksen painotus jää ohueksi. Toisaalta se osoittaa, ettei uskonnon ja sukupuolen tutkimus ole suinkaan yksiäänistä ja -näkökulmaista.

Lopuksi

Artikkelikokoelma Uskonnon ja sukupuolen risteyksiä tarjoaa ja peräänkuuluttaa dialogia uskonnontutkimuksen ja sukupuolentutkimuksen välille. Sen loppuluvussa nostetaan esiin artikkelikokoelmasta puuttuvia tärkeitä ja ajankohtaisia teemoja, joita tulisi tarkastella uskonnon- ja sukupuolentutkimuksen välinein ja näkökulmin. Tällaisia ovat vaikkapa monenlaiset globaalit ihmisoikeuksiin, taloudelliseen epätasa-arvoisuuteen, kolonialismin perintöön sekä ilmastonmuutokseen liittyvät suuret kysymykset. Tutkittavaa riittää niiden osalta myös kansallisella tasolla.

Suomalaisessa kentässä toivotaan – ja näin toivoisin itsekin – että monimuotoisempaa ja sukupuolen vahvemmin huomioonottavaa tutkimusta tehtäisiin vaikkapa suhteessa uskonnon ja sekulaarin muuttuviin suhteisiin, uskonnollisuuden monimuotoistumiseen, uskonnottomuuden eri muotoihin sekä monikulttuurisuuteen liittyen.

Uskonnon ja sukupuolen risteyksiä on tärkeä, kiinnostava ja odotettu teos. Aivan yleistajuinen se ei ole, mutta antaa monia oivalluksia ja paljon ajateltavaa uskonnosta tai sukupuolesta sekä niihin liittyvistä teoreettisista keskusteluista kiinnostuneille lukijoille. Se tarjoaa myös oivaa materiaalia ja oheislukemistoa aiheeseen liittyvään opetukseen.

Tämä arvio on julkaistu myös Agricolan arvostelupalvelussa: http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/index.php?id=3835

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s