Konferenssietnografiaa

Kirjoittajan huomautukset: 1. Tämä postaus ei liity juuri päättyneeseen konferenssiin, vaan löysin muistikirjastani ajatuksia, jotka olin kirjannut ylös joskus vuosien 2013-2014 aikana järjestetyssä konferenssissa. 2. Kuvan tutkijat eivät liity tekstiin, eivätkä siis olleet mukana tuossa konferenssissa, josta kirjoitan.

Olen juuri lukenut artikkelin, jossa pohditaan antropologien konferenssipukeutumista. Osa antropologeista pukeutuu ”etnisesti” kantaen vaatteissaan merkkejä joko omasta etnisestä identiteetistään ja/tai tutkimansa kentän kulttuurisista erityispiirteistä. Antropologin päällä saattaa siis olla jotakin kentästä muistuttavaa (huivi, koru, laukku, kengät), mutta olisi epäkorrektia pukeutua kokonaan etniseen asuun.

Huvia voivat käyttää mainiosti myös miespuoliset tutkijat.
Pukeutumiseen vaikuttaa myös antropologin asema hierarkiassa. Jatko-opiskelijat pukeutuvat eri tavoin kuin akateemisella urallaan pidemmälle edenneet. Aktiivisesti toimivat professorit miltei erottaa niistä, jotka ovat juuri eläköitymässä tai jo emerituksia. Antropologia on niin laaja tieteenala, että se jakautuu lukuisiin osa-aluiseiin tai suuntauksiin, joiden edustajat erottautuvat hiuksen hienoilla eroilla, joiden merkityksen tunnistaa vain toinen antropologi. Osa antropologeista – tämä koskee toki laajemminkin ihmistieteilijöitä – haluaa pukeutua rennosti, osa haluaa näyttää ammattimaiselta (mutta ei liian ammattimaiselta). Tärkeitä ovat myös huivit.

Hyvät kengät ovat tunnusomaisia niin mies- kuin naisantropologeille (aivan toisessa yhteydessä minulle on kerrottu, että myös saksalaiset turistit tunnistaa siitä, että heillä on mukavat kengät, joilla voi koska tahansa lähteä patikoimaan kukkulalle). Antropologin on oltava kaiken aikaa valmiina lähtemään kentälle. Miesantropologeille tärkein asu on pikkutakki, naisille taas jokin musta vaate ja huivi (kesäisissä konferensseissa huvista ja pikkutakista voidaan joustaa). Tämänkin huomion voi laajentaa koskemaan antropologien lisäksi ihmistieteilijöiden laajaa joukkoa.


Itse olen osallistunut jo yli viidentoista vuoden ajan erilaisiin kansallisiin ja kansainvälisiin, lähinnä uskontotieteellisiin mutta myös muihin kulttuurien ja taiteidentutkijoiden, myös antropologien kansoittamiin konferensseihin. Oma pukeutumiseni on vaihdellut alkuaikojen hyper-asiallisesta jakkupuvusta nykypäivän rentoon, värikkääseen ja pakatessa pieneen tilaan mahtuvaan asuvalikoimaan.

Mutta aina on ollut vähän hankala valita, mitä ottaa mukaan, mitä jättää pois, miten pukeutua mihinkin tilanteeseen ja pitäisikö illalliselle pukeutua erikseen. Olen myös vaivihkaa tarkkaillut minuakin kokeneempien konferenssikävijöiden mukavia asuja ja kenkiä.

Perussääntö näyttää olevan, että konferensseissa pukeudutaan siistin rennosti, mutta omaa alustusta varten asukokonaisuus rakennetaan muita päiviä siistimmäksi. Esimerkiksi miehet saattavat jopa turvautua kokopukuun tai vähintään lisätä kravatin tai vaihtaa kauluspaitaan. Naiset valitsevat juhlavammat korvakorut ja huivin. Huivit ovat merkittävä osa kaikkea konferenssipukeutumista.

Konerenssi-illallisella meno saattaa äityä melko villiksi, joten on hyvä pukeutua tavalla, joka sallii tanssimisen
Eräässä monitieteisessä konferenssissa tarkkailin kanssatutkijoitteni pukeutumista tieteenala- ja uranvaihenäkökulmista. Taiteellisempien alojen (sekä historian) tutkijat tunnisti (ainakin siinä nimenomaisessa tilanteessa) rohkeammasta värien käytöstä. Mustan sijaan saatettiin uskaltautua käyttämään maanläheisiä ja murrettuja ruskean, sinisen ja punaisen sävyjä.

Edessäni istui miespuolinen taidehistorian professori, jolla oli samettisen pikkutakin lisäksi violetti kaulahuivi. Uskontotieteilijälle se olisi ollut kenties liian rohkea. Professorin vieressä istui naispuolinen psykologi, mustassa mekossa, kaulassaan näyttävä, paksu okranvärinen huivi. Hänen vierellään taas esiintymisvuoroaan odotti kuolemantutkijanainen (tieteenala tarkentumaton), jolla oli musta asu sekä kaulassaan tumman turkoosi, kiiltävä huivi. Nämä tutkijat olivat selvästi sisäistäneet konferenssien pukukoodikseen antropologien suosiman säännön: jotain mustaa ja huivi.

Tuntuu siltä, että uskontotieteilijät käyttävät nykyisin harvemmin huiveja. Rentous ja mukavuus ovat paljon matkustavien tutkijoiden asuvalintojen johtavat periaatteet.

Filosofian professorilla oli filosofeille tyypillisesti ruudullinen flanellipaita, joka aavistuksen kiristi vatsan kohdalta, sekä musta, samettinen pikkutakki, jonka kyynerpäissä oli paikat – vaikka oli hänen alustuspäivänsä. Hänet tunnistaa kaukaa filosofiksi. Filosofit eivät niin kiinnitä huomiota maallisiin seikkoihin (tästä ilmiöstä minulla on omakohtaista kokemusta).

Filosofin takana istuvat post-doc-vaiheessa olevat uskontotieteilijä ja folkloristi. Kumpikin on valinnut konferenssiasukseen vihreää. Uskontotieteilijällä on huivi. Folkloristilla taas pellavatunika. Uskontotieteilijä on vähän kateellinen folkloristin asusta ja suunnittelee vakavasti siirtymistä ruotsalaisen vaatevalmistajan etno-eko-kalliisiin asuihin, jotka parhaiten kuvastaisivat hänen nykyistä persoonallisuuttaan.

img_3403
Tutkijoilla on matkoillaan mahdollisuus tutustua paikallisiin nähtävyyksiin ja luontoon, jolloin asunnja erityisesti kenkien mukavuus korostuu

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s