Luettua: Maailma kuvissa

Anneli Kanto 2021. Rottien pyhimys. Gummerus.

Anneli Kanto 2021. Rottien pyhimys. Kirjan kansikuva tallennettu sähkökirjasta (BookBeat)

Kuuntelin Erja Manton pehmeästi ja eläytyen lukeman Anneli Kannon romaanin Rottien pyhimys. Se vei minut aikamatkalle paitsi 1500-luvulle myös muutaman vuoden takaiselle kesäretkelle hämäläisiin maisemiin ja Hattulan kirkolle. Kannon edelliset historialliset romaanit ovat sijoittuneet lähihistoriaan, sisällissodan vuosiin, mutta tässä tuoreessa teoksessa siirrytään katoliselle ajalle, juuri ennen reformaatioiden – tai uskonpuhdistuksen – myllerryksiä, jolloin lukemattomien kirkkojen pyhäinkuvat ja patsaat särjettiin ja seinät pestiin puhtaiksi kuvista.

Hattulan kirkko on yksi Suomen keskiaikaisista kivikirkoista, valmistunut 1400-luvun lopulla. Sen seinät ovat täynnä uskomattomia kuvia, joiden maalausprosessiin romaani vie. Kuvat on maalattu 1500-luvun alkupuolella. Kirkon rakentamisen tai maalausten valmistumisen tarkka ajoitus ei enää onnistu. Kuvat maalanneista henkilöistäkään ei tiedetä mitään. Kuvien samankaltaisuuksien vuoksi oletetaan, että he olivat samoja henkilöitä, jotka kuvittivat Pyhän Laurin kirkon seinät Lohjalla.

Tiedon vähyyden vuoksi Anneli Kanto on voinut vapaasti kuvitella, mitä olisi voinut tapahtua. Toki hän on kuvitelmiensa tueksi perehtynyt laajaan joukkoon tutkimuskirjallisuutta, jotta kuvittelu on pysynyt niissä rajoissa, mikä on tuolloin ollut tavanomaista tai mahdollista. Samalla lukija voi tempautua mukaan kiehtovaan tarinaan luottaen, että tarinan tapahtumakehys – pieni kylä Hämeessä ja siellä elävät ihmiset ja heidän toimintansa – on kuvattu niin tarkasti ja todenmukaisesti kuin mahdollista.

Teoksen keskellä, ulkopuolisen kertojan kuvaamana, on kahden maalarin Andreaksen ja Martinuksen sekä heidän oppipoikansa Vilpun ryhmä, joka saapuu Hattulaan maalatakseen kesäkauden aikana Pyhän Ristin kirkon valkoiset seinät aiemmin sovituilla ja tarkasti suunnitelluilla kuvilla. Myös maalareita majoittavien ja työntekoa ja kuvien kehittymistä tarkkailevien kirkkoväärti Klemetin ja kirkkoherra Petrus Herckepaeuksen elämä ja luonne, toiveet ja unelmat tulevat lukijoille tutuksi.

Kirkkoon maalattavien kuvien on tarkoitus kirkastaa kirkkokansalle kristinuskon keskeisiä teemoja alkaen maailman luomisesta ja paratiisista karkotuksesta jatkuen Jeesuksen elämänvaiheisiin sekä päättyen viimeiseen tuomioon. Lisäksi kirkkokansalle – varoitukseksi ja esikuviksi – kuvataan myös monenlaisia marttyyreja ja pyhimyksiä sekä maalauksen tärkeimmät rahoittajat, linnanherra Åke Tott ja hänen Märta-puolisonsa. Eri puolille – pylväisiin, kaarroksiin, ikkunanpuitteisiin – tarvittiin monenlaisia koristeita ja yksinkertaisia kuvia.

Pylväisiin on maalattu evankelistoja ja pylväitä kannattelevat – romaanin tulkinnan mukaan – kyläläisiä esittävät kuvat.

Maalaustoimet pidetään salassa, eikä keskeneräisiä kuvia pääse näkemään muut kuin paikkakunnan kirkkoherra ja kirkkoväärti sekä rahoittajat. Kuvien värikylläisyys ja monipuolisuus hätkähdyttävät vielä nykypäivänkin kirkkoonastujaa. On aivan mahdotonta eläytyä siihen tunteeseen, kun tilaan astuivat Hattulan kylän asukkaat, jotka eivät koskaan olleet nähneet yhtään kuvaa. Minkälaista ylipäätään olisi kuvaton elämä?

Tätä eläytymistä auttaa se, että romaanin minäkertojana – ulkopuolisen kertojanäänen lisäksi – toimii kyläläisten hyljeksimä orpotyttö Pelliina, joka pyydetään mukaan apulaiseksi Vilpun tipahdettua krapulapäissään tikapuilta ja murrettuaan käsivartensa. Yksin elänyt Pelliina on taitava savenvalaja, hänellä on tarkka käsi ja silmä, mutta astuessaan sisään kirkkoon ja nähdessään valmistuneet maalaukset, hän kauhistuu, eikä ensin tajua, että kyse on kuvista, ei elävistä olennoista. Myöhemmin hänestä kehittyy taitava maalari, Pelliina Pictor, ja yksi romaanin keskeisistä teemoista onkin taiteilijuuden olemus: miten ihmisestä rakentuu taiteilija?

Romaanissa kuvataan sydäntäsärkevästi, miten Pelliina suree menetettyä rakastettuaan – ja miten maalari Andreas ensin hyödyntää hänen suruaan maalatessaan kadotettuja ja helvettiin joutuvia (kuvassa oikealla) ja sen jälkeen houkuttelee hänet jälleen maalaustyön pariin. Taiteilijan samastuminen kuvattuun aiheeseen, ja sen raskauteen, tulee eläytyvästi kuvatuksi.

Romaani on rikas, yksityiskohtia ja juonenkäänteitä täynnä. On rakkautta ja vihaa, ahneutta, kateutta, mässäilyä ja juoppoutta, on ystävyyttä ja petosta. Erityisen tarkkaan kuvataan kalkkimaalauksen tekniikkaa, mutta toki myös vaikkapa savenvalantaa, aikakauden ruoka- ja juomatapoja, oikeuskäytäntöjä ja markkinoita. Mutta lukija oppii paljon myös keskiaikaisesta kuvien tulkinnasta ja kuvien merkityksistä sekä kuulee ehdotuksia siitä, minkälaisia tarinoita ja kohtaloita kuvien taustalta voisi löytyä.

Hattulan kirkon maalauksista on myös tehty tutkimuksia ja tulkintoja. Itselleni olivat uskontotieteilijä Aila Viholaisen tutkimuksista entuudestaan tuttuja seinältä löytyvä merenneito sekä Aatamin ja Eevan häpyjä peittävät saunavihdat – tai saunavihdoiksi tulkitut lehtikimput. Keskiaikaiset maalarit joutuivat itsekin kuvittelemaan monenlaista, sillä eiväthän he olleet koskaan omin silmin nähneet viikunapuuta, taatelia tai leijonaa.

Merenneitoakin on hankala maalata, koska sellaista eivät sisämaan asukkaat ole koskaan onnistuneet näkemään.

Yksisarvisten historiaan olen itsekin perehtynyt ja siksi en ollutkaan niin ihmeissäni kuin Pelliina, kun mestarit selittivät hänelle yksisarvisen historiaa – se on ainoa olento, joka on vapaaehtoisesti jättänyt paratiisin – ja merkityksiä – vain neitsyt pystyy taltuttamaan yksisarvisen ja yksisarvisen sarvi on uskomattoman arvokas esine, jonka avulla voi vaikkapa parantaa sairauksia tai myrkytyksen uhreja.

Kaikkein arvokkainta Hattulan Pyhän Ristin kirkossa on sen katosta löytyvän ristin sisään (mahdollisesti, aikoinaan) suljettu pyhäinjäännösastia, jossa kerrotaan säilytettävän pientä sirua Jeesuksen ristinpuusta. Siksi kirkko on myös pyhiinvaelluksen kohde ja reliikin uskotaan tekevän ihmeitä – ehkäpä myös tässä romaanissa.

Kuvassa keskellä etualalla ihmeitä tekevä krusifiksi, jonka mukaan kirkko on nimetty. Vasemmalla näkyy pientä kirkkoa kädessään kantava Pyhä Gertrud, joka suojelee rotilta ja muilta jyrsijöiltä sekä matkalaisia. Oikealla näkymä ristiinnaulitsemisesta.

Kirjan otsikkoon päätynyt rotilta ja jyrsijöiltä suojeleva pyhimys, Pyhä Kakukylla, valikoituu myös Pellinan omaksi pyhimykseksi, jonka kuvan hän maalaa sakariston ikkunan holvikaareen. Kakukyllasta on olemassa niukasti tietoa. Tutumpi rotilta suojeleva hahmo on Pyhä Gertrud, joka hänkin löytyy kirkon seinästä.

Tässä vasemmalla Pyhä Kakukylla – ainoa kuva, joka hänestä suomalaisista kirkoista löytyy.

Viimeiseksi maalasin Kakukyllan. Viljamakasiinissa [Pelliinan ollessa vangittuna ja varkaudesta syytettynä] rotat kiipeilivät päälläni ja minua kammotti. Tein Kakukyllasta oman kuvani koska nyt ymmärrän että minusta on tullut rottien pyhimys. Maalasin kuvaan kasvoni ja punaisen kiharaisen tukkani ja kolme suurta rottaa. Yksi kiipeää selkääni pitkin ja sen nimi on Surukatumus sillä se painaa harteitani niin kauan kuin elän. Toinen ryömii vihreän pukuni helmaa ja se on Vihapaha joka nousee kohti sydäntäni mutta kolmas rotta puree sormeani ja se on Kipusärky joka ei ikinä minua jätä. Rottien kanssa elän lopun elämääni olen sen ansainnut ja kuoltuani joudun Helvetin tulijärveen.

Kuvasta tuli hyvä mutta kauhea eikä nainen pyhimykseltä näyttänyt vaan kavalalta taikuuksien tekijältä ja nimikin on kuin tietäjällä tai noidalla Kakukylla enkä minä tietenkään pyhimys ole vaan suuri pahantekijä.

Rottien pyhimys -romaanin luvusta Pelliina ja Kakukylla.

(Ehkäpä näiden rottamietteiden johdosta rotta saapui myös öiseen uneeni. Tosin pukeutuneena raidalliseen kaulahuiviin ja kainalossaan pieni pehmoeläin. Sitä kuvaa en kyllä osaa lähteä tulkitsemaan.)

Toivottavasti ensi kesänä voisin päästä uudelle retkelle, katsomaan uusin silmin Hattulan kirkon maalauksia. Sitä ennen voi niitä katsella tässä Anneli Kannon videossa, jossa hän kertoo romaanissa esiintyvistä maalauksista:

Rottien pyhimyksestä on kirjoittanut myös Tuijata. Kulttuuripohdintoja -blogi.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.