Luettua: Totuudenetsijän elämä

Erik Gullman 2020. Totuus on korkein hyve. Pekka Ervastin elämäkerta. Ruusu-Ristin Kirjallisuusseura ry. 333 s.

Erik Gullmanin vuosikymmeniä tekemään tutkimustyöhön pohjautuva, Ruusu-Ristin kirjallisuusseuran toimikunnan huolellisesti toimittama, teosofi Pekka Ervastin elämäkerta Totuus on korkein hyve julkaistiin juhlistamaan Ervastin perustaman Ruusu-Risti-järjestön 100-vuotispäivää. Teos on tarkka ja yksityiskohtainen, kauttaaltaan lähdeviitoitettu kuvaus Suomen tunnetuimman, merkittävimmän ja tuotteliaimman totuudenetsijän elämästä. 

Kirjailija ja runoilija Erik Gullman (s. 1951) on vuosikymmenten ajan tarkkaan perehtynyt oppi-isänsä Pekka Ervastin (1875–1934) elämään. Hänen laajan tutkimusmateriaalinsa pohjalta on dosentti Antti Savinainen tiivistänyt ja Jouni Marjanen toimittanut Ervastin elämäkerran, Totuus on korkein hyve,  sujuvaan ja yleistajuiseen muotoon. Teos pohjautuu huolelliseen ja pitkäjänteiseen tutkimustyöhön. Sen keskeisimpinä lähteinä ovat Ervastin omat – julkaistut ja julkaisemattomat – tekstit ja hänen seuraajiensa kirjoitukset ja haastattelut. Kaikki on viitoitettu tarkasti, jolloin lukijalle syntyy varmuus ja luottamus sanottuun. Teoksen lopusta löytyvät viitteet ja käytetyt lähteet sekä henkilöhakemisto. Teoksessa on myös kuvaliite, jonka 32 kuvaa avaavat visuaalisen polun Ervastin elämään, läheisiin, toimintaan sekä keskeisiin tiloihin ja paikkoihin.

Helsingin Ruusu-Ristin temppelin sisäänkäynti

Salatieteilijän elämää

Pekka Ervast on Suomen tunnetuin teosofi, joka syntyi suomenruotsalaiseen sivistyssukuun. Hän menetti äitinsä jo 8-vuotiaana, minkä jälkeen perheen kolmesta lapsesta huolehti pääosin isä palvelijoiden ja sukulaisten tukemana. Ervastin kuvataan olleen varhaiskypsä ja kiinnostunut erityisesti kielten opiskelusta. Hänellä kerrotaan myös olleen jo lapsena yliluonnollisia kokemuksia. Ervastin ajatteluun ja opetuksiin vaikuttikin vahvasti mystiikka, hänen omat yliluonnolliset kokemuksensa. Ne saivat hänet jättämään maallisen rakkauden ja hylkäämään kihlattunsa, luopumaan opiskelusta ja porvarillisen ammatin tavoittelusta ja rakentamaan elämänsä teosofian varaan, puhuen ja kirjoittaen henkisestä kehityksestä, henkisistä totuuksista ja totuudenetsinnästä. 

On kiehtovaa lukea Ervastin kuvaamista monenlaisista henkisistä ja yliluonnollisista kokemuksista, enneunista, ruumiistapoistumiskokemuksista ja kohtaamisista suurten mestarien ja adeptien kanssa, muistoista aikaisemmista inkarnaatioista eli ruumiillistuksista, profetoinneista ja astraalimatkoista. Kun tieteellisessä tekstissä kuvataan yliluonnollisia kokemuksia, ne kerrotaan aina kokijan näkökulmasta; ne ovat kokijoiden subjektiivisia kokemuksia, joiden todenperäisyyteen tutkija ei ota kantaa. Ervastin elämää kuvaavassa teoksessa hänen kokemansa yliluonnolliset tapahtumat kirjoitetaan tapahtuneeksi samalla tavalla kuin kaikki muukin hänen elämässään: hän kirjoitti artikkeleita, osallistui kokouksiin, piti luentoja, sai näkymättömästä maailmasta tietoa, mestareilta kehotuksia ja sisäiseltä taholta ohjeita, hän irtautui ruumiistaan, näki näkyjä ja kommunikoi henkien kanssa. Yliluonnollinen tai henkinen maailma oli hänelle yhtä tosi kuin materiaalinenkin – ehkäpä sama koskee myös kirjoittajaa, niin luontevasti henkisen elämän tapahtumia teoksessa kuvataan. 

Ervast tutustui jo varhain Teosofiseen Seuraan ja sen opetuksiin. Hän perehtyi teosofian eri suuntauksiin, mutta pysyi seuran perustajan, Helena Petrovna Blavatskyn seuraajana, joskin omine painotuksineen. Ervast solmi yhteyksiä ruotsalaisiin teosofisiin piireihin ja tutustui myös henkilökohtaisesti keskeisiin kansainvälisiin teosofeihin, kuten Annie Besantiin, Henry Steel Olcottiin ja Rudolf Steineriin. Steinerin vieraillessa Suomessa 1912 Ervast toimi hänen isäntänään ja kääntäjänään. Vaikka Ervast erkaantui Teosofisesta Seurasta ja Besantin perustamasta Idän Tähden järjestöstä, ei hän katkaissut siteitä tai polttanut siltoja takanaan, vaan pyrki yhteistyöhön ja löytämään teosofeille yhteisiä alueita. 

Ervast oli yksi niistä toimijoista, jotka välittivät kirjoittaen ja puhuen teosofisia virikkeitä Suomeen ja suomalaisille 1900-luvun taitteessa. Hän toimi myös vuonna 1907 perustetun Suomen Teosofisen seuran puheenjohtajana 1910-luvun loppuun, jolloin hän kokosi henkisestä työskentelystä kiinnostuneet seuraajansa perustamansa Ruusu-Risti-yhteisön piiriin. Ruusu-Risti järjestyi sisäkkäisiin kehiin, niin että tilaisuuksia saattoi seurata kuka tahansa aiheesta kiinnostunut, mutta seuran vihityille jäsenille järjestettiin erikseen opetusta. Kaikkein sisimpänä oli vapaamuurarijärjestelmän mukaan järjestäytynyt esoteerinen piiri.

Vaikka Ervast kuului ruotsinkieliseen sivistyneistöön, hän opiskeli suomen kielen ja suomeksi hän kirjoitti ja esitelmöi – myös työväen keskuudessa. Ervast oli ylipäätään ahkera luennoitsija ja kirjoittaja, joten hänen sanomansa levisi seurojen ulkopuolellekin. Hänen opetuksensa ei myöskään ollut osoitettu vain teosofeille, vaan se koski koko Suomen kansaa ja sen asemaa maailmanhistoriassa.

Yhteiskunnallisesti merkittävä oli myös Ruusu-ristin piiristä liikkeelle lähtenyt, Opetusministeriön hyväksymä 8-luokkainen yhteiskoulu nimeltään Kulmakoulu, joka aloitti toimintansa vuonna 1928. Normaalin opetussuunnitelman lisäksi koulussa opiskeltiin myös sielullista terveysoppia, jonka keskeinen teesi oli Pekka Ervastin eettinen prinsiippi: älä vihastu. Opettajakunta löytyi Ruusu-Ristin piiristä. Koulun juhlasali toimi Ruusu-Ristin temppelinä.

Teoksessa annetaan tarkka – melkeinpä kronikoiva – kuvaus Ruusu-Ristin organisaatiosta ja sen kehityksestä ja keskeisistä toimijoista, seuran tärkeimmistä tapahtumista, kokouksista, seminaareista ja kesäkouluista. Kokousten ja puheiden lisäksi tilaisuuksien ohjelmassa oli aina myös taiteellinen osuus: usein kuultiin Erkki Melartinin säveltämää musiikkia tai Eino Leinon kirjoittamaa runoutta, tai muuta Ruusu-Ristin henkeen soveltuvaa esittävää taidetta. Ruusu-Risti houkuttikin mukaansa lukuisia taiteilijoita, kirjailijoita, muusikoita, säveltäjiä ja näyttelijöitä.

Teoksen kuvaus on hyvin yksityiskohtaista, ja lukija saa tietää eri tapaamisten ja kokousten ajankohdista, osallistujista, järjestetyistä esitelmistä sekä muusta merkittävästä. Ervastin pitämät puheet ja julkaisemat kirjoitukset referoidaan tarkasti ja niistä on myös lainauksia. Kiehtovia ovat esimerkiksi kuvaukset meedioistunnoista sekä merkittävien teosofien tapaamisista.

Ruusu-Ristin juhlasalissa on kalevalaista taidetta ja egyptiläistä symboliikkaa

Suomen erityistehtävä

Teoksen lukijalle rakentuu tarkka kuva Pekka Ervastin elämästä ja ajattelusta sekä ajatteluun vaikuttaneista virikkeistä, kuten vaikkapa Leo Tolstoista, Arvid Järnefeltistä, Kalevalasta tai Jeesuksen vuorisaarnasta. Ervastin elämäntapahtumat ja ajattelun kehittyminen asetetaan Suomen suuriruhtinaskunnan ja myöhemmin Suomen tasavallan poliittiseen kehykseen. 1800–1900-luvun taite oli kiihkeää aikaa niin kulttuurisesti, yhteiskunnallisesti kuin poliittisesti. Ervast kuului suomalaiseen sivistyneistöön ja oli vahvasti verkostoitunut siihen. Hän ei – varoituksista huolimatta – elänyt irrallaan 1900-luvun alun poliittisista murroksista. Hän profetoi Suomen itsenäisyydestä, mutta unelmoi myös Euroopan liittovallasta. Hän kannatti kirkon ja valtion eroa – ja erosi Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta, kun se uskonnonvapauslain astuttua voimaan mahdollistui –, yhtenäiskoulua sekä tunnustuksetonta uskonnonopetusta. Näissä asioissa hän oli aikaansa edellä. 

Ervast perehtyi myös Kalevalaan, jonka henkilöhahmoja ja tapahtumia hän tulkitsi esoteerisesta, henkisestä näkökulmasta. Hän katsoi Väinämöisen olevan Suomen kansallishaltia, joka viestitti Ervastille Suomen kohtalosta. Ervastin mukaan Väinämöinen oli Valkoisen Veljeskunnan jäsen, joka tunsi Kristuksen opin ja työskenteli sen hengessä Suomen kansan hyväksi. Ervastin ennustukset ja toiveet Suomen tilasta ja tulevaisuudesta eivät hänen mukaansa perustuneet tarkkaan politiikan ja yhteiskunnallisten tapahtumien seuraamiseen, vaan hänen henkilökohtaisiin kohtaamisiinsa Väinämöisen kanssa sekä tutustumiseen Suomen kansan elämään sen sisäiseltä puolelta.

Suomen eritystehtävää Ervast perusteli myös Blavatskyn teksteillä, joiden mukaan ”valo tulee Pohjolasta” eli henkinen murros tai uskonpuhdistus alkaa mahdollisesti Suomesta. Ervast koki saaneensa myös tiedon siitä, että Blavatsky tulisi syntymään uudelleen nimenomaan Suomessa ja jatkamaan täällä toimintaansa.

Pekka Ervastin rintakuva Helsingin Ruusu-Ristin temppelissä

Ervast kirjoittajana ja kirjailijana

Ervast kirjoitti myös draamaa ja kaunokirjallisuutta. Hänen ainoa näytelmäkäsikirjoituksensa oli Blavatskyn 100-vuotissyntymäpäivän kunniaksi vuonna 1930 Kansallisteatterissa esitetty näytelmä H.P.B. – sillä nimellä Ruusu-Risti-seuran jäsenet edelleen Blavatskya nimittävät. Jo aiemmin Ervast oli julkaissut omaelämäkerrallisen Haaveilija-romaanin (1902) ja elämänsä viimeisenä vuonna tekemänsä Amerikan-matkan aikana hän kirjoitti vielä romaanin Suuri Seikkailu (1934). Ervast itse puolestaan päätyi Ruusu-Ristin tärkeän ja aktiivisen toimijan Eino Krohnin romaanin Hiljainen piiri (1927) henkilöhahmoksi.

Elämäkerrassa kuvataan Suuri seikkailu -romaanin sisältöä:

Se kuvaa alkuaan ruotsinkielisen indologin, tohtori Ensio Kotkan Amerikan matkaa. Kotka ei matkustele muuten vain, hän on okkultisti ja Kristuksen seuraaja ja menee Amerikkaan edistääkseen uuden uskonpuhdistuksen asiaa. Suurta seikkailua ei voi pitää pelkästään kaunokirjallisena teoksena – se on merkittävä uudenaikainen rosenkreutsilainen manifesti. Se kertoo, että näkymätön maailma on olemassa, ja yrittää edistää ihmiskunnan onnellistuttamista. Samalla se on Pekka Ervastin elämän, suuren seikkailun kuvausta.

Gullman 2020, 273.

Ervastin tekstejä julkaisivat monenlaiset tahot ja useat kirjat kustannettiin yksityisin varoin. Keväällä 1932 perustettiin Ruusu-Ristin Kirjallisuusseura, joka on sen jälkeen huolehtinut Pekka Ervastin tuotannon julkaisemisesta ja pitämisestä saatavilla. Myös tämä nyt arvioitava teos on Ruusu-Ristin Kirjallisuusseuran kustantama. Ervastin teoksia ja hänen lyhyt elämäkertansa käännettiin jo hänen elinaikanaan englanniksi ja niitä levitettiin kansainvälisissä teosofisissa piireissä – vaikka kaikki eivät niiden opetuksia hyväksyneetkään. Nykypäivänä Ervastin tuotanto ja myös hänen kirjeensä ovat hyvin saatavilla ja suurin osa digitaalisessa muodossa. Kansainvälisessä esoteriatutkimuksessa häneen valitettavan harvoin viitataan.

Kirjapinon päällimmäisenä Pekka Ervastin romaani Suuri Seikkailu

Viimeiset vuodet

Vuonna 1932 Ervast ja Ruusu-Risti joutuivat kielteisen huomion kohteeksi, sillä niin sanotun Tattarisuon tapauksen myötä heitä – kuten myös vapaamuurareita – kuulusteltiin epäiltynä. Tattarisuolta löytyneitä ruumiinkappaleita epäiltiin käytetyn maagisten rituaalien välineinä. Vasta seuraavana vuonna oikeat syylliset – Noita-Kalliona tunnettu Vilho Kallio ystävineen – tuomittiin vankeusrangaistuksiin, mutta tapahtuneesta jäi varjo esoteeristen liikkeiden ylle. 

Ervast alkoi myös hiljalleen ikääntyä ja uupua, vaikka hän oli edelleen alle 60-vuotias. Taloudelliset huolet, syytökset ja muut epäilykset painoivat ja uuvuttivat häntä – seuran toiminta ja Ervastin elämä eivät olleet missään vaiheessa kovin vakaalla taloudellisella pohjalla. Mutta Ervast reipastui suunnitellessaan tulevia matkojaan, joista matka Yhdysvaltoihin toteutui. Syyskuussa 1933 Ervast piti viimeiset julkiset esitelmänsä Suomessa. Puheissaan hän kuvasi näkyjään uudesta uskonpuhdistuksesta ja Suomen asemasta siinä. Sen jälkeen hän lähti Amerikan-matkalleen, seuranaan nuori Gerald Kaade (1911–2001). 

Tukholman ja Göteborgin kautta alkoi laivamatka Atlantin yli, sen jälkeen oli vuorossa muutama viikko New Yorkissa Ervastin veljen Geon luona ja pitkä automatka halki Pohjois-Amerikan mantereen. Lopulta seurue asettautui Yhdysvaltain länsirannikolle, Ojain laaksoon, aivan Krishnamurtin naapuriin – valitettavasti Krishnamurti oli matkoilla eivätkä he koskaan tavanneet. Mutta kirjoittaminen sujui hyvin etelän lempeässä ilmanalassa ja Ervast sai valmiiksi edellä mainitun, omaelämäkerrallisen ja meneillään olleeseen matkaan pohjautuvan romaaninsa Suuri seikkailu (1934). 

Keväällä 1934 Ervast palasi Suomeen – hänellä oli vahva usko siihen, että hän oli pian kuolemassa ja halusi kuolla kotimaassa. Myös Ruusu-Ristin vuosikokoukseen hänen toivottiin osallistuvan. Ervast oli kokouksen aikana sairas ja väsynyt, mutta piti vielä yhden esitelmän, viimeisensä, jossa hän ennusti Suomen tulevaisuutta henkisyyden edelläkävijänä. Toukokuun 22. päivän iltana Pekka Ervast menehtyi sydänkohtaukseen. Hänen kuolemastaan ilmoitettiin radiossa ja Kulmakoulun temppelissä järjestetyssä jäähyväisjuhlassa lausuttiin lukuisia todistuksia Ervastin elämän merkityksellisyydestä.

Yhteenvetävä epilogi

Teoksen päättää toimituskunnan edustajien, Matti Koskisen ja Rauno Rinkisen erinomainen epilogi, jossa he tiiviisti ja tarkasti summaavat yhteen Pekka Ervastin henkistä perintöä ja Ruusu-Ristin toimintaa ohjaavia opetuksia ja periaatteita. He nostavat esiin Ervastin tuotannon keskeiset teokset, asettavat Ruusu-Ristin ruusuristiläisyyden – rosenkreutsilaisuuden – esoteeristen virtauksien jatkumoon. He kuvaavat Ervastin suhteen teosofiaan ja tiivistävät teosofian keskeiset opetukset. 

Ruusu-Ristin erityislaatuisuus on muun muassa siinä, miten sen piirissä, Ervastin kirjoituksiin tukeutuen, tulkitaan Kalevalaa esoteerisesta näkökulmasta: teoksena henkisen tiedon tiestä. Kalevalan ohella Ervastin teosofista ajattelua värittää hänen tulkintansa Kristuksesta ja kristinuskosta, erityisesti Vuorisaarnasta, joka toimii Ervastin tulkinnassa oikean elämän ohjeistuksena, tienviittoina taivasten valtakunnan portille. Paavalin hengessä ja inspiroimana Ervast myös ennakoi uutta uskonpuhdistusta. 

Esoteerisuuden ytimessä on ajatus salatusta tiedosta, joka paljastetaan vain tietylle, valikoidulle joukolle. Ruusu-Ristissä tämä toteutuu Vapaamuurariveljeskunnassa, yhteisön sisällä toimivassa salaisessa koulussa, joka noudattaa yhteisvapaamuurariuden periaatteita. Vapaamuurariuden ”salaisuus” piilee rituaalikokemuksissa, joita ei voi ulkopuolisille, tapahtumaa kokemattomille, sanoittaa. Mutta epilogissa lukijalle annetaan hyvät ja seikkaperäiset tiedot siitä, minkälaista reittiä pitkin eri asteissa (oppipoika, ammattilainen, mestarimuurari) edetään. Pidin tästä lopusta kovasti, sillä se punoi yhteen elämäkerran eri vaiheissa kuvatut pohdinnat ja näkökulmat. 

Ervastin elämäntyö jatkuu paitsi Ruusu-Ristissä, myös liikkeestä Ervastin kuoleman jälkeen J. R. Hannulan johdolla erkaantuneessa Kristosofisessa yhdistyksessä ja Ervastin seuraajan Martta Horjanderin ympärille rakentuneessa Ihmisyyden tunnustajat -yhteisössä. Tärkeää työtä tekee myös Helsingissä ja internet-verkossa toimiva Aatma, joka paitsi myy esoteerista kirjallisuutta myös digitoi ja asettaa saataville Ervastin kirjeitä ja toimii tärkeänä linkkinä ja solmukohtana suomalaisten esoteerikoiden verkostoissa.

Kristuksella on keskeinen rooli Pekka Ervastin ajattelusta. Ruusu-Ristin temppelin juhlasali.

Mitä opin ja mitä jäin kaipaamaan

Teoksen myötä kuva Pekka Ervastin elämästä ja toiminnasta tarkentui. Opin myös huomattavan paljon Ruusu-risti-yhteisön syntyvaiheista, periaatteista ja toiminnasta. Näitä teemoja koskevaa tietoainesta teoksesta ei jäänyt puuttumaan. Olisin kaivannut enemmän viittauksia tutkimuskirjallisuuteen. Nyt lähteenä toimivat miltei yksinomaan Pekka Ervastin ja hänen seuraajiensa julkaisut täydennettyinä muutamilla historiateoksilla. Vaikka Pekka Ervastista onkin vielä harmillisen vähän tutkimusta, on monesta muusta teoksen kuvaamista, hänen lähipiiriinsä ja Ruusu-Ristiin kuuluvista henkilöistä, tapahtumista ja liikkeistä sekä kansallista että kansainvälistä tutkimusta, johon olisi voinut viitata tai suhteuttaa Ervastin käsittely. Elämäkertakirjailijana olisin toivonut ehkä alkuun lyhyen lähdekriittisen pohdinnan käytetyistä ja saatavilla olevista lähteistä sekä tämän teoksen suhteesta Aimo Melan vuonna 1956 julkaistuun elämäkertaan Pekka Ervast. Kirjailija – teosofian tutkija – kristillinen mystikko. Toki se esipuheessa mainitaan.

Aimo Melan elämäkertateos Pekka Ervastista

Elämäkerroille ominaiseen tapaan kaikkea tarkastellaan pitkälti Ervastin näkökulmasta. Välillä pysähdytään hetkeksi kuvaamaan sitä, mitä Euroopassa tai Suomessa tapahtuu ja miten se vaikuttaa Ervastin ajatuksiin tai toimintaan. Pysähtyä olisi voinut myös Ervastin lähipiirin henkilöihin. Teos vilisee kiinnostavia ja merkittäviä suomalaisia ja kansainvälisiä kulttuuripersoonia sekä esoterian merkkihenkilöitä, heistä olisi voinut piirtää nopeita muotokuvia – tai ehkä he ovat suurimmalle osalle lukijakunnasta jo entuudestaan tuttuja. Pääosin pysyttäytyminen Ervastissa ja Ruusu-Ristissä on luonnollisesti toimituksellinen ratkaisu ja onhan teoksessa nytkin jo riittävästi mittaa.

Oletan, että teosta toimitettaessa on haluttu ottaa niin kielellistä kuin tyylillistä etäisyyttä Aimo Melan kirjoittamaan elämäkertaan. Melan teos on kielellisesti maalaileva, se pysähtyy kuvailemaan tapahtumia ja tapahtumapaikkoja, toistaa yksityiskohtaisesti erilaisia tapaamisia ja niissä käytyjä dialogeja ja tunnelmia. Melan kirjoitustyyli luonnollisesti heijastaa 1950-lukua, ja ehkä se on kielellisesti lähellä myös sitä tyyliä, jolla Ervast itse kirjoitti. Lisäksi se saattaa myötäillä kirjoittajan haastattelemien henkilöiden kerronnan pulppuamista ja painotuksia. Nyt käsillä oleva teos pohjautuu yksinomaan kirjallisiin lähteisiin ja on toteutettu hyvällä asiaproosalla – eikä Ervastin tunteneita henkilöitä enää edes löydy haastateltavaksi. 

Mela asettuu aika ajoin teoksessaan läsnäolevaksi lukijaksi ja tarkkailijaksi. Tähän liittyykin eräs – puhtaasti henkilökohtainen, itseäni kiehtova – toive: olisin lukenut mielelläni kirjoittajan omasta Ervast-suhteesta, vaikka vain johdannossa tai jälkisanoissa. Teos on Ruusu-risti-seuran toimittama ja julkaisema sekä Pekka Ervastin seuraajan tekemään tutkimustyöhön pohjautuva eli syntynyt sisäpiirissä, mikä näkyy teoksen sanavalinnoissa ja tekstin eetoksessa, eikä lukija odotakaan muuta kuin Ervastin myötäsukaista käsittelyä – vaikka ei häneen kohdistunutta kritiikkiäkään jätetä käsittelemättä. Olisin kuitenkin lukenut mielelläni jonkinlaista henkilökohtaista paikantumista, kertomusta siitä, miten Ervast Erik Gullmanin – tai toimittajien – elämään astui, minkälainen rooli hänellä siellä on ja minkälainen on Ervastin seuraajan polku 1900-luvun lopun ja 2000-luvun Suomessa. Mutta ehkäpä se on toisen teoksen aihe?

145 vuotta sitten syntynyt Pekka Ervast ja hänen 100 vuotta sitten perustamansa Ruusu-Risti eivät ole tuttuja tämän päivän suurelle yleisölle, mutta seura toimii edelleen aktiivisesti useilla paikkakunnilla, ja Pekka Ervastin tekstit kiinnostavat, kiehtovat ja opastavat henkisestä polusta kiinnostuneita lukijoita yhä edelleen.  


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.