Kirjastot ovat aina olleet minulle tärkeitä. Ensimmäinen kirjastoni oli Luvian kunnankirjasto (nykyään Eurajokea), jonka lastenosaston luin A:sta Ö:hön 1970-luvun alussa. Sitten siirryin Porin kaupunginkirjaston aikuisten osastolle, jossa luin kaikki ne romaanit, joita itseään kunnioittavan punkkarin piti lukea, pitkät pätkät filosofiaa ja runoutta sekä palan painikkeeksi scifiä ja dekkareita.
Turkuun muutettuani paikalliset kirjastot Martissa ja Nummella olivat säännöllisen vierailun kohteitani. Jatkoin systemaattista kaunokirjallisuuden lukemista ja kevyiden dekkarien oheen määräsin itseni lukemaan myös klassikoita ja kotimaista kaunokirjallisuutta.
Samaan aikaan tutustuin Turun yliopiston kirjastoihin. Yliopiston mäellä seisovassa pääkirjastossa piti etsiä haluamansa kirjat pahvikortistoista tai hankalilta mikrofilmeiltä. Sen jälkeen piti täyttää tilauslomake ja tulla seuraavana päivänä hakemaan kirja luettavaksi. Omaa seminaarikirjastoa Fennicumissa oli sentään helpompi käyttää: piti vain löytää uutuushylly tai uskontotieteen hyllyväli ja etsiä sieltä haluttu teos. Usein kirjan kohdalla oli punainen läpyskä kertomassa, että kirja oli jo lainassa jollakulla toisella. Pian nämä molemmat kirjastot tulivat tutuiksi myös työpaikkana.
Kaikkein jännittävin kirjasto oli Piispankadun alusta löytyvä Donner-instituutin kirjasto, jonka silloin tunsin nimellä Steiner-kirjasto (vaikka minulla ei tuolloin, 1980-luvun lopulla ollut käsitystä siitä, kuka tai mikä Steiner mahtoi olla). Se oli kokonaan uskontotieteelliselle kirjallisuudelle omistettu paikka. Sielläkin kirjat olivat jossain piilossa, asiakkaiden näkymättömissä, ja ne piti pyytää henkilökunnalta luettavaksi. Donnerin kirjastoon meno olikin aina jossain määrin pelottavaa.
Kirjasto oli osa Åbo Akademia, joten käyttökieli oli ruotsi – joskin ystävälliset kirjastovirkailijat (joista yhdestä tuli myöhemmin puolisoni), puhuivat minulle suomea. Mutta koska kirjastosta ei pääosin lainattu teoksia ulos, myös niiden lukeminen oli vähän pelottavaa. Kirjan saatuaan piti mennä pieneen lukusaliin, jossa oli narisevat pöydät ja tuolit sekä muita, viisaan ja oppineen näköisiä lukijoita. Pieninkin liikahdus – oma tai toisten – kuului äänekkäänä, ja ainakin minun oli mahdoton keskittyä lukemiseen.
Siksi usein kopioin maksullisella kopiokoneella ne sivut, joihin halusin tutustua, tai tulin paikalle perjantai-iltapäivisin, jolloin oli mahdollista saada kirjoja viikonlopuksi kotilainaan.
Kirjoja saattoi myös tilata. Kun aloin kirjoittaa seminaariesitelmääni new agesta, en omista kirjastoistani löytänyt kovinkaan paljoa hyvää kirjallisuutta. Erilaisten tieteellisten lehtien kirja-arvioista ja artikkelien sisällysluetteloista löysin kuitenkin suuren joukon aihetta käsittelevää tutkimuskirjallisuutta. Menin listan kanssa Steiner-kirjaston henkilökunnan juttusille. Ja he lupasivat tilata ne kaikki!
Harmillista vain, että tuohon aikaan hankinta ja tilaaminen toimivat kovin hitaasti, joten en ennättänyt hyödyntää tilaamiani kirjoja. Mutta seuraavana vuonna seminaariesitelmää new agesta kirjoittanut opiskelutoverini ilahtui suuresti löytäessään ison kasan aihetta käsittelevää, tuoretta tieteellistä kirjallisuutta, joka oli juuri saapunut kirjastoon.
Vuonna 2005 Donner-instituutti muutti parin korttelin päähän, Piispankatu 13:ssa sijaitsevaan hulppeaan Humanisticum-rakennukseen. Rakennus oli peruskorjattu, seinät koristemaalattu ja värilliset kakluunit loistivat nurkissa. Vierailu kirjastossa ei muuttunut vähemmän pelottavaksi, sillä nyt piti painaa ovisummeria halutessaan sisään ja itse kirjastotilat sijaitsivat palatsimaisen talon alakerrassa.
Mutta olin tuohon mennessä oppinut tuntemaan paremmin Åbo Akademin ja Donner-instituutin henkilökuntaa, joten uskaltauduin rohkeammin käyttämään kirjastoa. Nyt oli myös mahdollista itse kulkea hyllyltä toiselle ja selata kirjoja. Uudet kausijulkaisut ja uutuusteokset löysi helposti ala-aulasta, jossa oli myös mahdollisuus istahtaa alas lukemaan.
Kun muutaman vuoden päästä ryhdyin tutkimaan esoteriaa, Donner-instituutin kirjasto osoittautui aarreaitaksi. Itse esoteria-aiheen löysin Donner-instituutin järjestämästä, länsimaista esoteriaa käsitelleestä konferenssista. Yhteistyö instituutin kanssa tiivistyi, kun toimin instituutin johtajan, Ruth Illmanin kanssa Temenos-julkaisun päätoimittajana (2012–2014) – ja teimme tuolloin historiallisen (ja silloin kovin suurelta ja kohtalokkaalta tuntuneen) päätöksen luopua paperilehden painattamisesta ja siirtyä open access -julkaisemiseen.
Kun minut keväällä 2016 valittiin Donner-instituutin johtokuntaan, olin valtavan ylpeä, että saatoin olla mukana (ensimmäisenä suomenkielisenä, Turun yliopiston edustajana) toiminnassa, jota edelleen pidän äärimmäisen tärkeänä ja jolla on suuri merkitys suomalaiselle ja pohjoismaiselle uskontotieteelle ja esoteriatutkimukselle.
Donner-instituutti toimii Åbo Akademin säätiön alaisuudessa, ylläpitää kirjastoa, harjoittaa julkaisutoimintaa ja tutkimusta, järjestää konferensseja ja seminaareja ja tukee sellaisten järjestämistä, jakaa stipendejä jatko-opiskelijoille sekä vuosittaisen palkinnon erinomaisesta, pohjoismaisesta uskontoa tarkastelevasta tutkimuksesta. Tätä kaikkea saan nyt olla mukana mahdollistamassa omalta, pieneltä osaltani.
Nyt instituutin työntekijät ovat minulle tuttuja ja rakkaita ja uskallan pelotta astua sisään rakennukseen, joka on edelleen upea ja kunnioitusta herättävä. Kirjasto on avoinna kaikille (jahka pandemiarajoitukset hellittävät) ja sen tarjontaan voi tutustua Åbo Akademin kirjastotietokannassa.
Donner-instituutilla on pitkä, jo 1950-luvulta alkanut historia. Sen toiminta perustuu kahden suomalaisen antroposofin, Uno ja Olly Donnerin, testamenttilahjoitukseen, joka allekirjoitettiin 29.3.1956. Tänä keväänä siitä tuli kuluneeksi 65 vuotta ja sen kunniaksi julkaistiin professori emerituksen ja pitkäaikaisen instituutin johtokunnan jäsenen, Nils G. Holmin laatima, hienosti kuvitettu historiikki, Mystik blir vetenskap. Julkaisu löytyy verkosta kaikille avoimesti luettavana, sillä Donner-instituutin yhtenä periaatteena on edistää avointa julkaisemista ja avointa tiedettä.
Historiikki kuvaa lyhyesti antroposofiaa sekä Uno ja Olly Donnerin elämää ja tarkemmin niitä vaiheita, joiden myötä testamenttilahjoitus konkretisoitui kirjastoksi ja tutkimusinstituutiksi. Lukija saa tutustua moniin, useimmiten miespuolisiin henkilöihin, joilla on ollut vaikutusta siihen, minkälaiseksi instituutin toiminta ja toimintaperiaatteet muotoutuivat.
Aikakaudet on nimetty historiikissa aluksi johtokunnan puheenjohtajien mukaan, jotka olivat samalla myös Åbo Akademin uskontotieteen professoreita. Sittemmin tehtävät ovat eriytyneet ja Donner-instituutilla on ollut oma johtajansa, ensin Tore Ahlbäck ja nykyään Ruth Illman. Näitä kahta viimeistä kautta – joista paremmin on tarjolla myös muistitietoa – käsitellään historiikissa tarkemmin. Teoksessa on kauttaaltaan positiivinen sävy, jolloin pahimmat ristiriidat jäävät käsittelemättä. Asiallisempaa asiakirja-aineistoihin perustuvaa kuvausta elävöittävät muistelijoiden omat kokemukset.
Historiikki perustuu asiakirjoihin ja kirjeisiin, haastatteluihin ja muistitietoon. Instituutin henkilökunta on osallistunut vahvasti historiikin tuottamiseen. Sen liitteistä löytyvät muun muassa järjestettyjen konferenssien teemat, johtokunnan jäsenet eri aikoina, Donner-palkinnon saaneet tutkijat ja tutkimukset sekä Donner-instituutin jakamat apurahat väitöskirjantekijöille 2013–2020.
Erityisesti viime aikoina instituutin toiminta on kehittynyt huimasti: on satsattu kehitykseen, koulutukseen ja tutkimukseen. Yksi menestystarina on ollut vuodesta 2011 järjestetty, tiedettä ja taidetta yhdistävä Aboagora-symposium, jonka järjestelyissä Donner-instituutti on ollut aktiivisesti mukana.
Donner-instituutti järjestää oman konferenssin joka toinen vuosi ja joka toinen vuosi taas pienemmän, temaattisen symposiumin. Olen osallistunut kaikkiin konferensseihin 2000-luvun puolivälistä alkaen. Vuonna 2019 olin vahvasti mukana järjestelyissä, kun konferenssi, Approaching Esotericism and Mysticism, järjestettiin yhteistyössä Uuden etsijät -tutkimushankkeen kanssa. Konferenssialustusten pohjalta julkaistiin artikkelikokoelma, joka on saatavilla avoimesti verkossa.
Donner-instituutti ei siis ole pelkkä kirjasto, mutta sen sydämessä on kirjasto ja kirjaston sydämessä on Steiner-kokoelma eli antroposofian perustajan Rudolf Steinerin tuotanto sekä kokoelma antroposofista kirjallisuutta ja lehtiä. Kirjastossa on myös laajat kokoelmat, usein lahjoituksina saatuja, esoteerista tutkimus- ja lähdekirjallisuutta. Ja jos kirjaston kokoelmista ei löydy tarvittavaa teosta, sen voi pyytää tilattavaksi. Ja nykyään tilauksetkin hoituvat todella nopeasti.
Rudolf Steinerin kauniisti sidotut kootut teokset muodostavat kirjaston sydämen 
Esoteriasta kiinnostunut löytää kirjastosta alan perusteokset 
Myös erikoisemmista esoteerisista ja okkulteista aiheista kiinnostuneet löytävät luettavaa
Nostetaan teksti pöydälle 
1 thoughts on “Esoteerinen kirjasto”