Mentorin menetys

Tulen kokouksesta työhuoneeseen ja avaan äänettömällä olleen puhelimen. Siellä odottaa surullinen viesti: Yksi maailman keskeisimmistä Emanuel Swedenborgin tutkijoista ja tuntijoista, yhdysvaltalainen Bryn Athyn Collegen professori Jane Williams-Hogan on kuollut vain muutama tunti sitten.

Mieleen nousee kuvia hänen vahvasta persoonastaan ja iloisesta olemuksestaan. Ja suru.

Tapasin Janen ensimmäistä kertaa vuoden 2008 Donner instituutin järjestämässä symposiumissa Turussa. Symposiumin aiheena oli Western esotericism ja se oli ensimmäinen (ja toistaiseksi ainoa) Suomessa järjestetty länsimaista esoteriaa käsitellyt konferenssi.

Yksi pääpuhujista oli Jane Williams-Hogan, jonka alustuksen Swedenborgin vaikutuksesta Skandinavian kirjallisuuteen, voi lukea symposiumin julkaisusta.

Olin vasta oppinut tuntemaan Swedenborgin (silloin tuoreen) elämänkumppanini ansiosta. Ja koska olin kiinnostunut kirjallisuudesta ja olin juuri etsimässä väitöksen jälkeistä projektia, kuuntelin Janen alustusta korva tarkkana: Mitä hän sanoo suomalaisesta kirjallisuudesta?

Jane ei maininnut pitkässä alustuksessaan Suomea ollenkaan. Jälkeenpäin kysyin häneltä, miksi Suomi ei alustuksessa kuulunut Skandinaviaan, miksi hän ei kertonut mitään suomalaisesta kirjallisuudesta. Hän vastasi: ”Koska aihetta ei ole kukaan vielä tutkinut!”

Jos ikinä minulle on annettu tutkimusaihe, niin tuossa hetkessä. Siitä paikasta aloin selvitellä Swedenborgin suhdetta Suomeen ja suomalaisiin kirjailijoihin. Ensin tarkastelin J. L. Runebergia ja sen jälkeen Aleksis Kiveä. Seuraavana vuorossa piti olla Z. Topelius, mutta siinä välissä löysinkin Kersti Bergrothin ja tutkimukseni sai uuden suunnan.

Mutta Jane Williams-Hogan oli puolisoni lisäksi tärkein tekijä siinä, että minusta tuli esoteriatutkija.

Jane näytti tien, mutta myös mahdollisti siinä etenemisen. Hän esimerkiksi kutsui minut ja puolisoni Tukholmaan kesällä 2010 pieneen ja rajatulle joukolle tarkoitettuun Ruotsin kuninkaallisen akatemian järjestämään symposiumiin: Emanuel Swedenborg— Exploring a “World Memory”: Context, Content, Contribution.

Tilaisuus järjestettiin sen kunniaksi, että Emanuel Swedenborg oli nostettu osaksi Unescon Maailman muisti -ohjelmaa – World Memory -luetteloon. Sain esiintyä kansainväliselle joukolle maailman johtavia Swedenborg-tuntijoita, tutustua heihin ja julkaista artikkelin, jossa esittelin Swedenborgin vaikutusta suomalaisiin kirjailijoihin ja sitä, miten hänestä keskusteltiin suomalaisissa sanomalehdissä.

Jane vieraili säännöllisesti vuosittain Ruotsissa tutustumassa alkuperäisiin aineistoihin ja lähdekirjallisuuteen – tuossa yläkuvassa on Swedenborgin omakätisiä muistiinpanoja. Jane osasi puhua, kirjoittaa ja lukea ruotsia, niin että hän pääsi käsiksi alkuperäisiin lähteisiin.

Hän kutsui myös minut ja puolisoni Uppsalaan, jossa avattiin hänen asiantuntijuuteensa nojautuva Emanuel Swedenborg -näyttely. Swedenborg opiskeli Uppsalan yliopistossa, ja Uppsalan tuomiokirkkoon tuotiin myös hänen ruumiinsa – sekä erinäisten vaiheiden jälkeen myös kallonsa.

Uppsalassa Jane kertoi siitä, miten oli joskus lentoasemalla ihastunut Aarikan valmistamaan pieneen puiseen enkelihahmoon, jolla oli narusta tehdyt jalat. Hän toivoi itselleen samanlaista. Sen jälkeen, aina Aarikan tuotteita nähdessäni, olen etsinyt sitä pientä, narujalkaista enkeliä. Etsin enkeliä edelleen, mutta en enää voi lähettää sitä hänelle.

Esoteriatutkimus ja myös Swedenborg-tutkimus ovat hyvin miesvaltaisia aloja. Siksi kaikkien arvostama Jane on ollut tärkeä esikuva ja johtotähti myös tutkijana. Hän oli tarkka ja huolellinen lähteiden kanssa. Ja jos totta puhutaan, hän oli hyvin monisanainen ja yksityiskohtainen ja kellosta piittaamaton esiintyjä konferensseissa. Hänellä oli paljon sanottavaa ja hän halusi sanoa kaiken, huolimatta siitä, että seuraavan puhujan vuoro olisi jo alkanut.

Viimeisen kerran tapasin Janen Erfurtissa kesällä 2015 järjestetyssä maailman uskonnontutkijoiden IAHR:n kongressissa. Jane oli pyytänyt minua mukaan organisoimaansa paneeliin, joka käsitteli Swedenborgin vastaanottoa ja vaikutusta. Hän toivoi, että olisin esitellyt tuloksiani suomalaisesta sanomalehdistöstä, mutta itse olin ohittanut jo sen aiheen ja halusin puhua Kersti Bergrothista.

Kirjoittaessani alustusta siitä, miten Swedenborgin ajatukset näkyvät eräässä Bergrothin romaanissa ja siitä, miten teosofian ja antroposofian välityksellä Swedenborgin ajatukset siirtyivät 1900-luvulle, opin ja oivalsin paljon uutta tutkimuskohteestani.

Olen nyt alkavana vuonna seurustellut paljon niin Swedenborgin kuin Jane Williams-Hoganin tekstien kanssa. Olen nimittäin viimeistelemässä Erfurtin alustuksen pohjalta kirjoittamaani artikkelia. Se ilmestyy kevään aikana julkaistavassa Approaching Religion -julkaisun teemanumerossa.

Olkoon se minun kunnianosoitukseni Janelle.