Naistenviikon lukuhaaste: dekkari Islannin talvessa

Satu Rämö 2022: Hildur. WSOY.

Satu Rämö on islantiin muuttanut ja siellä perheen perustanut suomalainen, joka on sosiaalisen median julkaisuillaan, blogiteksteillään ja omaelämäkerrallisilla tietoteoksillaan tehnyt suomalaisille tutuksi islantilaista elämäntapaa, maisemia, kulttuuria ja käsitöitä. Ehkä juuri häntä on kiittäminen siitä, miten niin monet suomalaiset neulovat villapaitoja juuri islantilaislangoista ja islantilaisin ohjein.

Nyt Rämö on ottanut haltuunsa taas uuden kirjoittamisen alueen ja käsissä on Hildur-nimisestä poliisista kertova dekkari. Hildur ei, kuten voisi olettaa, neulo villapaitoja. Mutta Hildur saa työparikseen poliisiharjoittelijan, suomalaisen Jakobin, jonka jäntevissä käsissä valmistuu näppärästi islantilaisneule jos toinenkin. Hauskalla tavalla dekkari rikkookin stereotyyppisiä käsityksiä siitä, minkälaisia ovat poliisit, suomalaiset ja neulojat.

Tuttua pohjoismaisten dekkarien kentältä sen sijaan on se, että niin Hildur kuin Jakob kantavat sisässään raskasta taakkaa. Hildurin pikkusisaret katosivat selittämättömästi koulumatkallaan. Jakob taas on menettänyt lapsensa huoltajuuden ja tapaamisoikeuden. Lapsiin ja nuoriin liittyvät ongelmat – vanhempien väliset huoltajuusriidat, väkivalta, alkoholi, huumeet ja pedofilia – ovat teoksessa vahvasti läsnä. Romaani asettuu siis sulavasti nordic noir -lajityypin sisään.

Läsnä on myös väkevä islantilainen luonto, jonka armoille ei sovi jäädä. Jakobin neulomat villapaidat tulevat tarpeeseen paukkuvissa pakkasissa, polveen asti ulottuvissa lumihangissa ja lämmiteltäessä Hildurin suosikkiharrastuksen, hyisessä meressä surffailun, jälkeen.

En ole koskaan käynyt Islannissa, mutta ehkä Norjassa, jäämeren rannalla on vähän samanlaista.

Islantilaiseen tapakulttuuriin lukija voi tutustua yhtä matkaa Jakobin kanssa: Minkälaisia ruokia islantilaiset syövät? Miten pukeutuvat? Minkälaisissa taloissa asuvat? Miksi he esittelevät itsensä vain etunimellä? Luennointiin kirjailija ei kuitenkaan sorru.

Tapahtumat sijoittuvat länsivuonon alueelle, jonne myös kirjailija perheineen on muuttanut. Siksi kuvaukset maisemista, säiden äkillisistä vaihteluista, kylien sijainneista, lumivyöryistä, vuoren sisällä kilometrikaupalla jatkuvista tunneleista ja loputtoman pitkistä automatkoista kuulostavat itse koetuilta ja autenttisilta. Niin, kuuntelin osan teosta ihanan Sanna Majurin lukemana, mutta suurimman osan luin, sillä kuunnellessa aloin liikaa miettiä islanninkielisiä sanoja ja paikannimiä ja pähkäilin, miten ne kirjoitetaan. Oli varminta lukea itse.

Lukiessa teki mieli kaivaa esiin islantilaislangoista neulomani villapaita, niin hyytävältä sääolosuhteet vaikuttavat.

Murhatarinan selvittely on monimutkainen prosessi – ja ruumiita tulee koko ajan lisää. Selvittely tuo sekin esiin islantilaisille tyypillisiä seikkoja: miltei kaikki ovat toisilleen jollain lailla sukua ja sukupuut ovat kaikkien nähtävissä.

Jotain jää vielä selvittämättäkin, joten voin jäädä tyynesti odottamaan seuraavan osan ilmestymistä.

#naistenviikko2022


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.