Vuoden 2022 lintuhaaste – melkein täydet pinnat

Aloitin lintujen tarkkailun pandemiatalven 2021 tammikuussa, kun törmäsin jokapäiväisellä kävelyretkelläni outoihin, valkoisiin, pörröisiin lintuihin. Kysyin lintuja harrastavalta ystävältäni, mitähän ne mahtoivat olla. Vastaukseksi paljastui: pyrstötiaisia. En ollut koskaan kuullutkaan sellaisista. Kiinnostus lintuihin heräsi. Viime vuoden haastetta ja lintuja perkaan täällä.

Koska 100 lintulajin tavoite jäi kauas, ryhdyin kuluvan vuoden alussa uudelleen tarkkailemaan lintuja tästä näkökulmasta. Kyse on siis BirdLifen haaste, jossa on tarkoituksena bongata Suomessa 100 lintulajia vuoden aikana. Löydetyt lajit ruksataan nettisivuilta löytyvään taulukkoon.

Jos sattuu bongaamaan sata lintua jo helmikuuhun mennessä, voi haastetta vaikeuttaa vaikkapa sillä, että saa kaikki lajit kuvattua tai että näkee kaikki lajit ilman, että tarvitsee ajaa autolla mihinkään (ns. Ekopinnat). Kuvia voi lähettää vaikkapa haasteen Facebook-ryhmään. Sieltä saa myös tunnistusapua, jos on tullut kuvanneeksi linnun, jonka laji jää itselle tuntemattomaksi.

Lintuharrastajilla on oma slangisanastonsa. Esimerkiksi elis viittaa ymmärtääkseni elämänpinnnaan eli tilanteeseen, jossa näkee kyseisen linnun ensimmäistä kertaa. Bongareita sitoo myös eettinen koodisto: lintuja ei saisi häiritä, vaan ne tulisi bongata tai kuvata mahdollisimman kaukaa. Tämä vaatii tietysti hyvää laitteistoa, joka puolestaan on kallis. Jos jatkan vielä pohdintaa tähän suuntaan, tulen johtopäätökseen, että lintuharrastus on kuin Ninian Smartin määritelmän mukainen uskonto.

Siirryn siis kuvaamaan omaa lintuvuottani 2022 valokuvin.

Pääosin tarkkailin lintuja kotipihallamme. Meillä on kolme ruokintapaikkaa talvikaudella. Niissä käyvät murkinoimassa tutut tyypit: sini- ja talitiaiset, keltasirkut ja viherpeipot. Harakka ja orava. Joskus myös kuusitiainen. Suuri joukko pikkuvarpusia sekä mustarastaspariskunta asuvat kuusiaidassa ympäri vuoden.

Ehkä kerran talvessa käy niin, että näen ruokintapaikalla tiklin tai pari.

Kun kevään muuttoaalto alkaa, paikalle lehahtaa pihapiirissämme asustava sepelkyyhkypariskunta.

Joskus saamme ruokkia myös harvinaisempia vieraita, kuten viime kevään kottarainen ja rautiainen.

Kesällä pihapiirissä on paljon ääntä ja vilskettä. Ainakin käpytikka, tiltaltti, punarinta, kirjosieppo ja leppälintu ovat sellaisia, jotka bongasin viime kesänä. Pihapiirissä piipahtaa tai asustaa vuoden mittaan ainakin parikymmentä eri lintulajia.

(Miltei) jokapäiväisellä kävelylenkilläni näin punatulkkuja, myöhemmin keväällä myös telkkiä ja isokoskeloita. Pyrstötiaiset eivät näyttäytyneet tänä vuonna.

Joka kerran, kun ohitan hienosti maisemoidun Huhkon pado, tarkkailen toiveikkaana, josko siellä näkyisi koskikara tai kuningaskalastaja. Vielä ei ole näkynyt.

Kesäkaudella tarkkailen saaristomökillä vesilintuja: haahkoja, silkkiuikkuja, merikotkia ja -metsoja, meriharakoita, lokkeja – ehkä vielä opin erottamaan lajit toisistaan – ja kyhmyjoutsenia. Sinisorsia näkee monissa paikoissa. Yksi kävi esittäytymässä mökin ikkunan edessä. Se rakensi pesää mökin lähistölle ja lensi aina pois, kun joku lähestyi sitä matkallaan ulkohuoneeseen.

Mökkiä ympäröivässä metsässä on tietysti hurjan paljon lintuja. Osa niitä pieniä harmaita, joiden lajia on vaikea tunnistaa, koska ne eivät pysy paikoillaan. Pajulintuja kai suurin osa. Olin kuulevinani myös hömötiaisen äänen.

Kirjosiepot saapuvat mökin pihalle joka kesä ja laulavat täysin rinnoin: chirpy, chirpy, cheep, cheep.

Peippoja on tietysti myös miltei kaikkialla.

Puukiipijät sirkuttavat hiljaa ja kiipeilevät nopeasti puun runkoa pitkin ja hyppäävät seuraavaan puuhun. Niitä on vaikea saada tarttumaan kuvaan.

Kuuntelin iltaisin mökin terassilla laulurastaan luritusta metsästä ja seuraavana päivänä se tuli esittäytymään minulle.

Kun toukokuun lopussa teimme viikon matkan Utsjoelle, pääsin tutustumaan pohjoisen lintuihin. Vain tämä lapintiainen tarttui kuvaan, muut tunnistin äänestä tai ne lensivät niin nopeasti, etten saanut niitä kuvattua. Kapustarinnan surumielinen laulu jäi soimaan mieleen.

Raisionlahden lintutornilla näkee aina kiinnostavia vesilintuja. Uusimmat niin kaukana, että ne ovat vain tahroja tai epämääräisiä läiskiä kuvissa. Kiikarilla tunnisti ainakin tavin, harmaasorsan, haapanan, lapasorsan ja tavin. Harmaasieppo tuli kuitenkin poseeraamaan lähelle.

Kuusamossa olimme syyskuussa tarkkailemassa karhuja, mutta näimme myös merikotkia ja harakoita.

Korppijengiä oli hieno seurata.

Kuusamossa näkyi myös kuukkeleita, laulujoutsenia, pyitä, maakotkia ja kuikkia kaukana järvellä.

Pihapiirissämme asuu käpytikka kesät talvet. Talvella se hakee täydennystä ravintoon myös lintulaudalta.

Keväällä toukokuussa nokikana rakensi pesää.

Syksyllä lokakuussa nokikanan poikanen oli kasvanut jo näin suureksi

Kun päästiin joulukuuhun, minulla oli koossa 95 lajia. Osallistuin Turun lintuyhdistyksen lintukävelyyn Ruissalossa, jotta olisin saanut sata pinnaa täyteen. Onnistuin bongaamaan vain yhden uuden lajin: järripeipon. [Edit: tänään järripeippo kunnioitti läsnäolollaan myös meidän ruokintapaikkaamme!] Vuoden saaliiksi tuli 96 lajia. Ensi vuonna sata täyteen!