Tommy Ramstedt 2018. Knowledge and Identity within the Finnish Fringe-Knowledge.Åbo: Åbo Akademi.
Tutkimuksen tausta ja aineisto
Uskontotieteilijä Tommy Ramstedt tarkastelee etnografisesti painottuneessa väitöstutkimuksessaan hylättyä ja hyljeksittyä, jopa stigmatisoitua tietoa alueella, jota Suomessa nimitetään rajatiedon kentäksi. Millaisesta tiedosta on kyse? Ja millaisin tavoin kentälle sitoutuneet ihmiset ymmärtävät tiedon luonteen sekä oman paikkansa? Miten ihminen identifioituu osaksi rajatiedon kenttää, jota muu yhteiskunta tuntuu monin tavoin hyljeksivän tai pitävän naurettavana? Minkälaiseksi rakentuu ihmisen identiteetti rajatiedon kentällä? Miten ja miksi hyljeksitylle ja stigmatisoidulle tiedolle annetaan auktoriteettia? Tällainen tieteen ja yhteiskunnan hyljeksimä tieto voi olla vaikkapa omaperäinen tulkinta Suomen historiasta, tiedon hankkiminen tavanomaisesta poikkeavilla tavoilla, kuten vaikkapa avaruuden muukalaisten tai vainajien kanavoimina sekä erilaiset paranormaalit ilmiöt ja kokemukset.
Uskontotieteen väitöskirjan aineisto koostuu pääosin etnografisin menetelmin kootusta aineistosta eli Ramstedt on haastatellut 11 avainhenkilöä suomalaisen rajatiedon kentällä. Tunnetuin ja kiintoisin henkilö on varmastikin Rauni-Leena Luukanen-Kilde, mutta myös Tähteläiset-lehden päätoimittaja Asko Nummela tai aikoinaan Hermeetikko– ja Sinikivi-lehteä julkaissut itseoppinut historioitsija Jukka Niemelä saattavat olla tuttuja nimiä. Haastateltavat ovatkin henkilöitä, jotka ovat tuttuja rajatiedon julkaisuihin kirjoittavia, aiheesta luennoitsevia sekä rajatiedon tilaisuuksia järjestäviä henkilöitä.
Toinen etnografinen aineisto koostuu osallistuvasta havainnoinnista erilaisissa rajatiedon kentän suuremmissa ja pienemmissä tilaisuuksissa, kuten Hengen ja tiedon messuilla ja Ultra-päivillä. Näihin havainnointeihin liittyy toki monenlaisia epämuodollisia keskusteluja ja kohtaamisia muiden osallistujien kanssa, joten kohdattu henkilömäärä laajenee huomattavasti tuon 11 haastateltavan yli.
Ramstedt hyödyntää myös valmista aineistoa ja analysoi rajatiedon kentän lehtiä: Ultra, Tähteläiset sekä Hermeetikko ja sen seuraaja Sinikivi. Lisäksi hän on tutustunut laajaan joukkoon muita lehtiä, teoksia, verkkosivuja ja internet-keskusteluja. Erityisesti Rauni-Leena Luukanen-Kilden kohdalla viitataan myös YouTube-videoihin – sellaisia alkaa rajatiedon alueella olla suuria määriä, mutta ehkä videomateriaalin tutustuminen onkin toisen tutkimuksen aihe.
Usein, kun tutkitaan vaihtoehtoista tai uutta uskonnollisuutta tai henkisyyttä, lukijat saattavat olettaa, että tutkija on osa tarkastelemaansa yhteisöä. Tutkimuksissa ylipäätään on tärkeä pohtia omaa suhdetta aineistoonsa. Ramstedt reflektoikin omaa paikantumistaan suhteessa rajatiedon kenttään. Hänen kohdallaan pitkäaikainen kiinnostus vaikkapa paranormaaliin populaarikulttuuriin ja Ultra-lehtiin on muotoutunut tutkimusintressiksi. Koska rajatiedon kentällä esiintyy hyvinkin eksentrisiä ajatuksia ja salaliittoteorioita, Ramstedt ottaa etäisyyttä tutkittaviensa mielipiteisiin ja kertoo pyrkineensä suhtautumaan neutraalisti esitettyihin, ajoittain arkijärjen näkökulmasta hyvinkin absurdeihin tulkintoihin. Etnografi ei ryhdy kyseenalaistamaan tai ironisoimaan tutkittaviensa näkemyksiä sen enempää haastattelutilanteessa kuin itse tutkimuksessakaan.
Rajatiedon kentän rajausta ja määrittelyä
Ramstedt käy työssään tiiviisti läpi erilaista vaihtoehtoiseen uskontoon ja henkisyyteen liittyvää käsitteistöä: kulttimiljöö, hylätty tieto, stigmatisoitu tieto, esoteria ja okkultti, new age, okkultuuri ja salaliitot. Hän nostaa niistä tärkeimmiksi hylätyn ja stigmatisoidun tiedon sekä okkultuurin käsitteet. Rajatieto liittyy jännitteiseen suhteeseen ympäröivään yhteiskuntaan ja kulttuuriin sekä vallitsevassa asemassa olevaan kirkkoon ja akateemiseen maailmaan. Niitä vastustetaan ja niiden ainakin oletetaan vastustavan rajatiedon kentällä esitettyjä ajatuksia, tulkintoja ja käytäntöjä. Okkultuuri taas kytkeytyy populaarikulttuuriin, joka käyttää esoteerisia ja okkulttisia traditioita resursseinaan tuotteissaan ja samalla levittää ja tekee tutuksi esoteerisia ja okkultteja ideoita lukijoille, katsojille ja kuulijoille. Tuttuna esimerkkinä vaikkapa Harry Potter.
Keskeisenä teoreettisena kehyksenä on ”skenen” käsite (scene), joka on syntynyt alakulttuuritukimuksen piirissä ja jota on sovellettu populaarikulttuurin tutkimukseen, johon se mainiosti sopiikin. Tällaisena sitä on soveltanut Marcus Moberg, tämän väitöstyön ohjaaja. Ramstedtin väitöskirjan keskeinen teoreettinen innovaatio on skenen käsitteen soveltaminen rajatiedon kentän tutkimiseen. Skenen käsite tuo tutkijan lähemmäs käytännön elämää kohdistuessaan tiettyyn, rajattuun maantieteelliseen alueeseen – käsitteen taustalla häämöttää ajatus konkreettisesta näyttämöstä tai vähemmän konkreettisesta paikallisuudesta kuten vaikkapa Britannian poliittinen kenttä. Mutta kyse on diskursiivisesta, esteettisestä, materiaalisesta, ajallisesta ja paikallisesta kulttuurisesta ja sosiaalisesta toiminnasta tai tilasta käytännössä – jota yhdistää tietty uskonnollisten tai henkisten ideoiden kokonaisuus, josta tässä työssä käytetään nimitystä stigmatisoitu tieto.
Rajatiedon kenttä saattaa ulkoapäin näyttää jokseenkin selvärajaiselta, mutta sisältä päin katsottuna asia ei olekaan niin. Jopa tutkimuksen ja tutkittavan alueen keskeiseen määritelmään, rajatietoon, Ramstedtin haastateltavat eli rajatiedon kentän avainhenkilöt, suhtautuivat eri tavoin: hyväksyen varauksetta tai pitkin hampain, hyläten halveksuen tai muuhun käsitteeseen tukeutuen (rajatiede, yliluonnollinen, parapsykologia). Vaikka rajatieto on rajoiltaan avara ja avautuva, on sillekin rajansa. ”Vääränlainen” uskonnollisuus ja henkisyys eivät tuntuisi sen sisään mahtuvan. Tällaisiksi poisvalituiksi alueiksi määrittyvät erityisesti vasemman käden polun kulkijat, kuten satanistit tai rituaalimagian harjoittajat, väkivalta ja vihamielisyys toisia kohtaan sekä politiikka. Sen sijaan Rauni-Leena Luukanen-Kilden vainoharhaiset uhkakuvat maailmaa hallitsevasta eliitistä alueen sisään pääosin mahtuvat, joskin niistä voidaan tehdä myös varovaista pilaa.
Ramstedt jakaa haastateltavansa kahteen osaan sen mukaan, onko heillä omakohtaisia kokemuksia yliluonnollisesta tai paranormaalista. Myös he, joilta nämä kokemukset puuttuvat, jättävät suhteensa niihin auki ja avoimeksi: heillä ei vielä ole yliluonnollisia kokemuksia. Heidät – ainakin heidän omien sanojensa mukaisesti – kytkee rajatietoon älyllinen kiinnostus, ei henkinen tai hengellinen etsijyys. Omakohtaiset kokijat olivat usein lähestyneet rajatiedon aluetta oman elämänkriisinsä yhteydessä, hakiessaan vastauksia eksistentiaalisiin kysymyksiin. Toki joku oli saattanut lapsesta asti olla ”erityinen” ja kokea erikoislaatuisia kokemuksia.
Eroista huolimatta yhtenäisyyttä ja yhteisyyttäkin kentän avainhenkilöiden väliltä löytyy. Suuri osa lukee tai tilaa Ultra-lehteä, käy Hengen ja tiedon messuilla ja tapaa toisiaan vuosittain Ultra-päivillä ja pienemmissä tilaisuuksissa tai paikallisissa säännöllisissä tapaamisissa. Samanmielisten kanssa oleminen on voimauttavaa, voi puhua vapaasti omista ajatuksistaan ja kokemuksistaan, eikä kukaan ole ivallinen tai tyrmäävä vaan kiinnostunut. Erityisesti Ultra-päivät koetaan tällaiseksi turvalliseksi tilaksi.
Länsimainen esoteria – jonka alle rajatiedon kenttäkin mahtuu – on pitkälti kirjallinen, tekstuaalinen eli diskursiivinen ilmiö. Esimerkiksi Teosofisen seuran toiminta on pitkälti tekstien lukemista, niistä keskustelemista sekä luentojen kuuntelemista. Samankaltaista on toiminta rajatiedon kentälläkin, vaikka ilmiöön liittyy myös käytännöllisiä, toiminnallisia ja arkisia puolia, kuten vaikkapa yksityiset tai yhteiset meditaatiohetket. Yhteisyys rajatiedon kentällä syntyy kuitenkin pitkälti samojen tekstien lukemisesta.
Rajatieto, tiede ja populaarikulttuuri
Ramstedtin väitöskirjan yksi tärkeä teema liittyy rajatiedon ja tieteen sekä ylipäätään tiedon suhteeseen. Suhde on monin tavoin ristiriitainen. Rajatieto ymmärretään tieteen hyljeksimäksi ja hylkäämäksi tiedoksi. Rajatiedon sisällä on kuitenkin käsityksiä siitä, miten erityisillä menetelmillä voidaan saadaan tietoa, jota tiedemaailma ei ole (vielä) saavuttanut. Ja koska akateeminen maailmaa ei pidä näitä erityisiä menetelmiä tieteellisinä tai niillä saavutettuja tuloksia pätevänä tietona, pidetään akateemista maailmaa ylipäätään vihamielisenä rajatiedon kenttää kohtaan. Mutta silloin, kun akateemisesti koulutetut ihmiset todistavat paranormaaleista ilmiöistä ja kokemuksistaan, sitä pidetään erityisen merkittävänä ja tällöin akateemisuus on ikään kuin kokemusta legitimoiva. Ja rajatiedon kentän avainhenkilöt, Rauni-Leena Luukanen-Kilde etunenässä, tuovat esiin akateemiset meriittinsä ja oppiarvonsa ja suhteensa akateemiseen maailmaan.
Esiin tuodaan myös salaliittotyyppisiä ajatuksia, että tiedemaailmassa toimivien pitää vaieta yliluonnollisista kokemuksistaan tai kiinnostuksistaan niihin, ettei vaaranna omaa uraansa ja uskottavuuttaan tiedemaailmassa. Mutta toisaalla rajatiedon kentän sisällä olen kuullut kerrottavan, että akateemisessa maailmassa ”ovat kanavat avautuneet” ja yhä useampi tieteentekijä kokee yliluonnollisia. Tästä ”kanavien avautumisesta” nähdään merkkinä myös yliluonnolliseen ja rajatietoon kohdistuva, yhä lisääntyvä tutkimus. Ramstedtin aineistosta nousi esiin myös rajatiedon kentältä nouseva ylimielinen suhtautuminen yliopistossa työskenteleviin ”leipätutkijoihin”, jotka eivät uskalla haastaa luutuneita paradigmoja ja tehdä rohkeita ja uutta luotaavia tulkintoja vaikkapa arkeologiasta ja historiasta, kuten rajatiedon kentän ahkerasti julkaisevat tutkijat. Rajatiedon ja tieteen suhde on siis moninainen ja kompleksinen.
Myös rajatiedon ja populaarikulttuurin suhde kytkeytyy tieteeseen. Tommy Ramstedt tuokin tutkimuksessaan esiin kiinnostavia esimerkkejä rajatiedon ja populaarikulttuurin tuotteiden suhteista. Erityisen tärkeänä rajatiedon kentällä on pidetty romaania Da Vinci -koodi. Sen nähdään paljastaneen sekä ”kirkon” että tiedemaailman salaamaa tietoa Jeesuksesta, Jeesuksen ja Maria Magdalenan rakkaussuhteesta sekä heidän perillisistään. Rajatiedon kentällä nähdään myös televisiosarjojen, kuten X-files tai Star Trek, kuvaavan todellisia tapahtumia tai Hollywood-elokuvien kertovan totuuden avaruusolennoista tai salaisen eliitin harjoittamasta mielen kontrollista. Myös omia kokemuksia tai vaikka profeetallisia unia saatetaan todistella paikkansapitäviksi viittaamalla, miten ne tuottavat samankaltaisia kuvia kuin jossain suositussa elokuvassa tai televisio-sarjassa. Tosi ja taru sekoittuvat ja vaihtavat kiinnostavasti paikkaa esoterian ja rajatiedon alueilla. Tämä on tuttua jo menneiltä vuosisadoilta, jolloin vaikkapa Helena Petrovna Blavatsky luki Edvard Bulwer-Lyttonin Zanoni-romaania tosien tapahtumien kuvauksena ja poimi sieltä ajatuksia teoksiinsa.
Hyljeksittyä ja marginaalia?
Tommy Ramstedtin väitöskirjan lukeminen sai pohtimaan myös omia muistojani ja kokemuksiani rajatiedon kentällä. Aina ei voida puhua hylätystä ja hyljeksitystä tiedosta tai marginaalista asemasta. Esimerkiksi lapsuudessani 1970-luvulla rajatieto-käsitteen keksijän, Ufoaika- ja Ultra-lehtien päätoimittaja Tapani Kuninkaan kirjoittamat ufotapauksia käsittelevät teokset, kuten Ufoja Suomen taivaalla (1970) ja Ufojen jäljillä (1971) olivat erittäin suosittuja. Televisiossakin keskusteltiin ufoista 1970- ja 1980-luvuilla, vakavasti ja asiallisesti.
Samoihin aikoihin kiinnostusta herättivät myös ajatukset menneisyyden salaisuuksista ja kysyttiin: olivatko jumalat astronautteja? Nämä ideat olivat peräisin saksalaisen pseudoarkeologi Erich von Dänikenin teoksista, kuten Vieraita avaruudesta (1968), Takaisin tähtiin (1970) ja Tulimmeko tähtien takaa? (1973), joita 1970-luvulle tultaessa julkaistiin ja luettiin ahkerasti, ja niihin perustuvia dokumentteja esitettiin televisiossa. Däniken toimii ja julkaisee edelleen aktiivisesti, mutta enää hänen ajatuksiaan ei esitellä parhaisiin katseluaikoihin.
Myös parapsykologia kiinnosti 1970-luvun lukijoita ja katsojia. Tunnetuin henkilö oli israelilainen Uri Geller, joka taivutteli lusikoita suorassa televisiolähetyksessä tammikuussa 1974 ja sai suomalaiskotien kellot pysähtelemään ja ruokailuvlineet käyttäytymään oudosti. Lähetys oli äärimmäisen vakava ja Gellerin toimintaa tarkkaili arvovaltainen tiedemiesryhmä.
Itse muistan 1980-luvun puolivälissä tilanneeni ja lukeneeni edelleen ilmestyvää ja rajatiedon (tai uushenkisyyden) kevyempää suuntausta edustavaa Voi hyvin -lehteä, joka käsitteli (ja näyttää käsittelevän edelleen) kasvissyöntiä, luonnonmukaisia hoitomuotoja ja kauneudenhoitoa, terveysliikuntaa ja meditaatiota eli käytännössä mind-body-spirit-henkisyyttä. Sen ohjeistamana keräsin luonnosta yrttejä, joogasin, meditoin, paastosin ja ryhdyin kasvissyöjäksi. Samaan aikaan luin myös zeniläistä kirjallisuutta, astrologisia teoksia ja I Chingiä. Ehkäpä se tie toi minut myös uskontotieteilijäksi.
1970-luvulla ja osin vielä 1980-luvulla kiinnostus rajatietoon, meedioihin, jälleensyntymään, ufoihin ja parapsykologiaan oli laajaa ja yleistä. Nyt viime vuosina uushenkisyyden nousun myötä yhä useampi julkisuuden henkilö on puhunut henkisyydestään ja yliluonnollisista kokemuksista. Myös tutkimus on entistä laajemmin ottanut yliluonnollisuuden vakavasti, ja kustannusyhtiöt julkaisevat erilaisia tekstikokoelmia kummituksista, räyhähengistä ja muista oudoista ilmiöistä. Kuolemanrajakokemukset kiinnostavat maailmanlaajuisesti lukevaa yleisöä. Populaarikulttuurin kenttä on kyllästetty yliluonnollisella. Onko paranormaalista tulossa normaalia tai jotakin normaaliuden sisään mahtuvaa?
Nostetaan teksti pöydälle 
1 thoughts on “Luettua: Rajatietoa tutkimassa”