Ihailemiani naisia: Rebecca Solnit

Rebecca Solnit 2019. Miehet selittävät minulle asioita. S&S.

Rebecca Solnit on yhdysvaltalainen vapaa kirjailija, historioitsija, kriitikko, esseisti, feministi ja aktivisti. Hän on julkaissut parisenkymmentä teosta ja kirjoittaa kolumneja, esseitä ja kritiikkejä useissa eri lehdissä ja foorumeissa.

Miesselittäminen

Tunnetuin ja ehkä vaikutusvaltaisin Solnitin teksteistä on essee ”Men explain things to me”. Se sai alkunsa juhlissa tapahtuneesta tilanteesta, jossa juhlien isäntä keskusteli Solnitin kanssa ja kuultuaan tämän viimeisen teoksen teeman, ryhtyi laajasti ja yksityiskohtaisesti selittämään aihetta. Hän perusti selityksensä lehdestä lukemaansa kirja-arvioon. Hän ei lopettanut selittämistään edes silloin, kun hänelle kerrottiin, että nimenomaan Solnit oli kirjoittanut sen kirjan, josta hän nyt – toisen käden tietoihin perustuen – selittää. Mies koki, että hän on pätevä ja oikeutettu selittämään tämän asian näille naisille.

Esseen pohjalta kehitettiin käsite ”mansplaining”, joka on suomennettu miesselittämiseksi (tai setäselittämiseksi). Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään sukupuolesta (vaikka useimmiten selittäjä on miespuolinen), eikä pelkästään selittämisestä. Sillä usein on kiinnostavaa kuunnella, kun joku selittää aiheesta, johon on perehtynyt ja josta itse ei tiedä juuri mitään. Mansplaining viittaa senkaltaiseen tilanteeseen, kun sinulle selitetään asiasta, jonka asiantuntija itse olet ja josta selittäjä tietää merkittävästi vähemmän ja perustaa tietonsa kuulopuheeseen, lukemaansa artikkeliin tai näkemäänsä dokumenttiin. Tällainen tilanne on meille monille tuttu, ja niissä on aina yhtä vaikeaa saada suunvuoroa.

Kaavio, jonka avulla voi tarkistaa, onko juuri harjoittamassa miesselittämistä vai ei.

Kun luen ja kuuntelen Pauliina Vanhatalon kauniisti ja soljuvasti suomentamaa esseekokoelmaa Miehet selittävät minulle asioita, jonka Satu Paavola elävästi ja luontevasti lukee, monet oman elämäni tapahtumat ja kokemukset saavat nimen ja loksahtavat paikalleen osaksi suurempaa kuvaa nykypäivän länsimaisessa yhteiskunnassa. Siitäkin huolimatta, että suuri osa hänen käsittelemistään teemoista ja näkökulmista on minulle tuttuja, koska olen tutustunut feminismin keskeisiin teksteihin ja ajatuksiin.

Naisten ja vähemmistöjen äänet

Esseekokoelmassa käsitellään useita eri teemoja – esseet on kirjoitettu pääosin vuonna 2014 –, jotka pitkälti liittyvät Yhdysvaltain tapahtumiin ja tilanteisiin, mutta jotka resonoivat myös Euroopassa ja Suomessa, ja vielä tänäänkin: raiskauksista ja raiskauskulttuurista sekä naisiin kohdistuvasta ja miesten toteuttamasta väkivallasta, sukupuolesta, etnisyydestä ja luokasta, aborttioikeuksista ja naisen oikeudesta päättää omasta ruumiistaan, sukupuolineutraalista, tasa-arvoisesta avioliitosta, ja siitä, että puhuttaessa ”ihmisistä”, puhutaan useimmiten miehistä – naiset, naisten historia ja perinne jäävät näkymättömiin ja kuulumattomiin.

Naisten ääniä Solnit nostaa teoksessaan esiin monin tavoin. Hän pohtii paljon kirjailija Virginia Woolfia ja Susan Sontagia sekä heidän esimerkkiään kirjoittaville ja ajatteleville, vastarintaa tekeville naisille.

Teos on kuvitettu Ana Teresa Fernandezin mustavalkoisilla, valokuvamaisen tarkasti tehdyillä maalauksilla, joita Solnit myös kuvaa ja tulkitsee.

Tätä lakanaa kuivumaan ripustavaa naista esittävää kuvaa Solnit tulkitsee tavalla, joka pohjustaa hänen pohdintaansa siitä, miten naiset on hävitetty ja ulossuljettu monista historioista ja sukupuista – miten Raamatussa sukuluetteloissa on vain miehiä, miten taiteen historia koostuu miltei pelkästään miestaiteilijoista ja miten naisten omat nimet katoavat heidän avioituessaan.

Myös naisen hunnuttautuminen – erityisesti naisen kokonaan peittävän burkhan käyttö – saattaa hävittää hänet kokonaan näköpiiristä tai ainakin vaientaa tehokkaasti.

Solnit on myös kriitikko ja Woolfista kirjoittaessaan hän kirjoittaa kauniisti taidekritiikin merkityksestä ja muodosta:

”On olemassa myös kritiikkiä, joka pyrkii laajentamaan taideteosta luomalla yhteyden siihen, avautumalla sen merkityksille ja toivottamalla tervetulleiksi erilaiset mahdollisuudet. Hyvä kritiikki vapauttaa taideteoksen niin, että se tulee nähdyksi kokonaisena, jää henkiin ja asettuu osaksi päättymätöntä keskustelua, joka ruokkii mielikuvitusta aina vain. Sellainen kritiikki ei kieltäydy tulkitsemasta, muttei myöskään pyri ottamaan vangiksi, se ei tapa teoksen sielua. Näin se on loistava taideteos jo itsessään.”

Asioiden nimeämisen merkitys

Feministisen liikkeen ja sukupuolentutkimuksen pyrkimys nimetä ja määritellä asioita, jotta ne tulevat näkyviksi ja jotta sen myötä asioiden tilaa voidaan pyrkiä muuttamaan, piirtyy kirkkaana esiin Solnitin teksteistä. Esimerkiksi se, että ensin rohkeat naiset nousivat esiin ja kuvasivat omia kokemuksiaan seksuaalisesta häirinnästä työpaikassaan ja muualla, johti siihen, että seksuaalisen häirinnän käsite kehitettiin ja siirrettiin (hitaasti) osaksi julkista keskustelua ja yleistä tietoisuutta ja lainsäädäntöä eri maissa. Tämä on mahdollistanut sen, että monet naiset ovat voineet hakea ja jotkut jopa saada oikeutta kokemuksilleen, ja sen vuoksi ilmapiiri on monin paikoin yhteiskunnassa muuttunut, ja työpaikoista tullut pääosin turvallisia ja seksuaalisesta häirinnästä vapaita tiloja – ei tietenkään kaikkialla ja aina, siksi työtä on tehtävä edelleen.

Tämä on tapahtunut vasta 1990-luvun alusta lähtien. Ja siksi itse olen vasta jälkikäteen voinut nimetä monia erilaisia tapahtumia ja epämukavuuksia – niin sanallisia kuin fyysisiä –, joiden kohteeksi olen elämäni eri vaiheissa joutunut erilaisilla työpaikoilla ja vapaa-aikana – joskus myös silloisessa kodissani.

Solnitin esittelemä, itselleni uusi, mutta erittäin toimiva käsite on ”Kassandran syndrooma”. Se viittaa Troijan Helenan kauniiseen sisareen, jolla on kyky antaa oikeaan osuvia ennustuksia, mutta joka on kirottu sillä, että kukaan ei usko hänen ennustuksiaan. Häntä pidettiin hulluna – hysteerisenä – valehtelijana.

Solnit löytää ilmiön myös nykyajasta – eikä se ole edes vaikeaa. Se liittyy sukupuolisotiin, jossa valta on kiinteästi sidoksissa uskottavuuteen – joka puolestaan nähdään naisilta puuttuvan, riippumatta siitä, kuinka päteviä tai kokeneita he ovat.

Kassandran syndrooman kuvauksesta nousee etsimättä mieleen Greta Thurnberg ja se kiihko – sekavuus ja hysteria? – jolla monet miehet hänen sanomaansa vastustavat ja häntä syyttävät. Samaan aikaan kuin hänen – toteen käyvä – ennustuksensa mitätöidään.

Pandoran lippaan metaforaa käsitellessään Solnit muistuttaa siitä, että vapautettuja, esiin päästettyjä ideoita ei voida enää tunkea takaisin lippaaseen, ruukkuun tai pulloon. Kun esiin ovat tulleet ajatukset naisten aborttioikeuksista, etnisten yhteisöjen oikeuksista, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksista ja asemasta, tasa-arvoisesta avioliitosta, raiskauskulttuurista, perheväkivallasta ja seksuaalisesta häirinnästä, niitä ei voi enää kuvitella olemattomiin.

Kaikissa näissä ideoissa on selvästi menty eteenpäin, mistä pitää iloita. Mutta ei pidä jäädä loikoilemaan tyytyväisenä, sillä on tapahtunut myös takaiskuja ja ideoiden täyteen toteutumiseen on vielä matkaa.

Rebecca Solnit kehottaa jatkossakin kuvittelemaan uusiksi se, mitä olemme, mitä voimme olla, mihin olemme menossa, miten meidän tulisi ja miten voimme elää.

Tätä kirjaa voin kyllä suositella kaikille. Minusta se pitäisi jakaa jokaiselle kansanedustajalle ja määrätä osaksi toisen asteen koulujen opetussuunnitelmaa.


One thought on “Ihailemiani naisia: Rebecca Solnit

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.