Olen työskennellyt uskontotieteen oppiaineessa vuodesta 1997 lähtien, joskin alussa olin puolitoista vuotta äitiyslomalla/hoitovapaalla, ja väitöksen jälkeen olin vuoden 2006 työttömänä, apurahatutkijana ja tuntiopettajana.
Työurani alussa olin arkistoassistentti ja työtilani oli arkiston toimipiste, jossa kävi arkiston asiakkaita tuomassa aineistojaan tai etsimässä aineistoja. Samassa huoneessa työskenteli usein myös arkistoharjoittelija. Myöhemmin arkisto sai kokopäiväisen työntekijän ja minut ylennettiin Fennicumin kolmanteen kerrokseen, samaan jossa uskontotieteen oppiaineen muu henkilökunta työskenteli. Sain oman, pikkuruisen, assistentinkokoisen huoneen – lehtoreille ja professoreille oli tarjolla suuremmat työtilat. Tosin sekin huone puolitettiin ja toisella puolella työskenteli, ainakin jonkin aikaa, Fullbright-professori.
Vuosituhannen vaihteessa Fennicum meni sisätilaongelmien ja yleisen rapistumisen myötä remonttiin ja siirryimme väistötiloihin ns. Tossutehtaalle, jossa nykyisin sijaitsee Teutori-kirjasto. Sokkeloisessa talossa sain Kiinanmyllynkadulle avautuvan työhuoneen, jossa oli suuri, miltei lattiasta kattoon ulottuva ikkuna.
Parin vuoden päästä palasimme takaisin Fennicumille. Sain oman, assistentinkokoisen työhuoneen, jonka nyt sain pitää kokonaan itselläni. Se sijaitsi eri puolella käytävää ja minulla oli sisäpihan sijaan näköala Acrigolankadulle. Fennicum oli sisustettu sisustusarkkitehdin tiukkojen näkemysten mukaisesti. Kaikki oli harmaata, huoneeseen ei saanut tuoda mitään ylimääräistä tai omaa, kuten värikkäitä verhoja tai mattoja – joku kuriton taisi kyllä tuoda omaan huoneeseensa säkkituolin. Huonekalut olivat kyllä niitä vanhoja, epä-ergonomisia, koska olisi tullut liian kalliiksi hankkia uudet.
Sisäilmaongelmista ei remontinkaan myötä päästy, ja yliopistouudistuksen myötä pieni kulttuurien tutkimuksen laitoksemme sulautettiin osaksi laajempaa historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitosta. Oli myös tarkoituksenmukaisempaa (ja halvempaa), että kaikki laitoksen oppiaineet sijaitsisivat samassa paikassa. Historian ja taiteiden tutkimuksen oppiaineet olivat jo olleet Sirkkalan kampusalueella joitain vuosia, ja nyt ne saivat tehdä tilaa meille. Tarkkaa vuotta en muutolle muista, 2010 vuoden jälkeen kuitenkin.
Muutto ei sujunut kitkatta, ja uskontotiede, folkloristiikka ja kansatiede sijoitettiin eri rakennuksiin ja eri kerroksiin. Aiempi yhtenäinen laitoksemme hajosi. Tuohon aikaan hyvin riitaisena tunnettu uskontotiede taisi olla oppiaine, jota kukaan ei halunnut lähelleen. Sen aikainen laitoksen johtaja joutuikin ottamaan meidät oman oppiaineensa kerrokseen. Siellä olimme kiltisti ja suuremmin riitelemättä noin kahdeksan vuotta.
Minulla oli Sirkkalan Historicum-rakennuksessa käytössäni pieni työhuone, jossa on seinänkokoinen kaapisto-kirjahylly, suuri työpöytä, johon sain jossain vaiheessa muualle muuttaneen työntekijän perintönä sähköpöydän sekä seiniin kiinnitettyjä hyllyjä, joihin ei saanut laittaa mitään kovin painavaa, etteivät ne tippuneet alas.
Huoneessa oli ilmoitustaulu, ikkuna (joka sijaitsi pöydän takana, niin että se oli hankala avata) sekä oman, ergnomisen tuolini lisäksi tuoli, johon opiskelija tai muu vierailija saattoi istua – toki vieras oli hankalasti minun ja oven välissä, mikä ei ollut työturvallisuuden näkökulmasta aivan ihanteellinen ratkaisu. Mutta sama tilanne on ollut aina ja kaikissa työhuoneissani.
Vaikka kirjahylly saattoi näyttää sekaiselta, tiesin, mistä minkäkin kirjan löytäisin 
Tärkeät asiat ja mukavat muistot olivat kätevästi näkösällä ilmoitustaululla
Sirkkala oli mukava paikka tehdä työtä. Työkaverit olivat hienoja, syntyi paljon oppiaineiden välistä tutkimus- ja opetusyhteistyötä sekä muodollisia ja epämuodollisia kohtaamisia. Tunsin olevani osa suurempaa yhteisöä, laitosta. Paksuseinäiset kivitalot olivat turvallisia työskennellä. Toki Sirkkalan korttelilla on pitkä sotilaallinen historia. Kasarmi on ollut niin Venäjän kuin Suomen armeijan käytössä. Surullisin aika oli ollut keväällä 1918, kun kasarmi toimi sisällissodan jälkiselvittelyjen vankileirinä.
Keväällä 2020 edessä oli taas muutto. Laitoksen muutto liittyi suurempaan suunnitelmaan: koko humanistinen tiedekunta kirjastoineen ja arkistoineen tulee lähivuosien aikana siirtymään ns. kasarmialueelle Arcanum-nimiseen rakennukseen, josta kemistit muuttivat pois keväällä 2021 valmistuneeseen Aurum-uudisrakennukseen, joka puolestaan pystytettiin vanhan Juslenian tilalle. Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksen oppiaineet muuttivat Arcanumiin ensin ja sen jälkeen rakennuksen remonttityöt jatkuvat. Muutaman vuoden sisällä rakennuksessa toivottavasti ovat kaikki humanistit ja heidän kaipaamansa tutkimusta tukevat palvelut, ja tunnemme vielä vahvemmin olevamme osa suurta yhteisöä: humanisteja.
Muuttoon oli valmistauduttu huolellisesti. Lukuvuoden mittaan järjestettiin siivoustempauksia, joiden myötä työhuoneita olisi voinut tyhjentää ja raivata valmiiksi. Jonkin verran sainkin tyhjennettyä roskia ja silputtavaa tietoturva-aineistoa, kuten vanhoja tenttivastauksia tai oppimispäiväkirjoja. Mutta suurin osa jäi loppukevääseen.
Ja sitten iski korona ja yliopiston tilat suljettiin.
Ennen ovien sulkemista kävin hakemassa pari suurta kassillista kirjoja kotiin – sellaisia, joita ajattelin tarvitsevani keväällä (etä)opettamillani kolmella kurssilla. Erikseen kävin vielä yhtenä päivänä (sitä kolmelta eri taholta anottuani, sillä talojen ovet olivat lukittuina) tekemässä siivousurakkaa: pakkasin kirjoja laatikoihin, tein erilaisia kasoja lähetettäväksi erilaisiin paikkoihin (kirjastoon, arkistoon, IT-palveluihin), tyhjensin mappeja ja lajittelin paperikasoja paperiroskikseen ja tietoturvaroskikseen.
Kokosin epämääräistä huoneeseen kertynyttä tavaraa, kuten teepakkauksia, mukeja, tyhjiä tupperware-astioita, varasukkahousuja ja -villapaitoja, saatuja matkamuistoja, tyhjiä vesipulloja, konferenssien nimikylttejä ja muuta tavaraa, joiden kohdalla piti miettiä: säästääkö vai heittää roskiin?
Samoja kysymyksiä piti pohtia erilaisten paperikasojen äärellä. Onko näistä minulle tai jollekulle muulle vielä iloa? Kopioidut artikkelit säästin, samoin pitämäni alustukset. Mutta vanhat ja vanhentuneet luentojen tulosteet heitin pois. Samoin heitin pois vanhat pääsykokeisiin, graduseminaareihin ja muihin järjestämiini kursseihin liittyvän aineiston.
Mutta kuriositeettina säilytin kansion, johon olin eri välilehtien väliin tallentanut toimintaani assistenttina 2000-luvun alussa. Se on tavallaan oppihistoriallisesti kiinnostava kokonaisuus, joka kertoo siitä, mitä työnkuvaani kuului ja minkälaisia asioita siihen aikaan käsittelin.
Kokosin myös yhteen laatikkoon valokuvia, negatiiveja, almanakkoja ja erilaisia cd-levyjä ja korppuja, joihin on tallennettu tärkeitä juttuja, mutta joita ei enää saa auki millään laitteilla. Ehkä toivon joskus saavani ne vielä auki.
Lisäksi piti tarttua niihin kasoihin, jotka toin mukanani muuttaessamme Fennicumista sen kahdeksan vuotta aikaisemmin. En ollut niihin kasoihin edes koskenut näiden vuosien aikana. Ehkä parasta oli vain heittää ne pois, katsomatta.
Kesäkuun 2020 alussa, etäpääsykokeiden valvonnan yhteydessä, kävin tutustumassa uuteen rakennukseen ja uusiin tiloihin sekä purkamassa laatikot. Koska hyllytilaa on niukasti, kaikkien mappien ja kirjojen mahtuminen kirjahyllyihin ei ollut itsestään selvää. Kirjoja tungettiinkin kahteen riviin, takariviin sellaiset, joita ei ehkä aivan heti tarvitsisi. Kun uusien etäkurssien alkaessa olen käynyt etsimässä hyllystä tarvitsemiani kirjoja, tehtävä ei ole ollut helppo, sillä kirjat eivät ole missään järjestyksessä. Koskahan olisi aikaa tyhjentää hyllyt ja asetella kirjat johonkin järkevään järjestykseen?
Nyt, yli vuosi muuton jälkeen, en ole tehnyt yhtään työtä työhuoneessani. Joitain opiskelijan ohjaustilanteita olen pitänyt kirjastossa, mutta työhuone on tuntunut liian ahtaalta tilalta keskusteluihin. Ehkä tänä syksynä, maailman avautuessa rokotusten etenemisen myötä, työnteko siirtyy ainakin osittain työpaikalle. Siellä on suuria kahvihuoneita, hiljaisia tiloja, mukavia nojatuoleja ja parveke – ainakin sitten, kun remontti valmistuu.
Näin esoteriatutkijana minua ei yhtään haittaa, että työskentelen Arcanum-nimisessä rakennuksessa. Sanahan liittyy (al)kemiaan ja tarkoittaa materian sisällä olevaa salaista ainesosaa, ja arcana viittaa salaisuuteen, mysteeriin, jopa Viisasten Kiveen. Tarot-korttienkin maailmassa Suuri Arcana on tuttu. Toivottavasti esoteriatutkimus tulee jatkumaan ja kehittymään eteenpäin Arcanumin tiloissa ja ajatusten vaihtoon houkuttavissa kohtaamisissa. Ne eivät etätyötä tehdessä ole mahdollisia.
Jatkossa tulemme olemaan entistä lähempänä toisiamme, mikä toivottavasti lisää oppiaineiden välistä yhteistyötä tai ainakin mahdollistaa sen. Myös kollegat kasvatustieteistä tai yhteiskuntatieteistä ovat lähellä, samalla kasarmialueella, sekä kollegat Åbo Akademista vain muutaman korttelin päässä. Sitten kun taas voimme tavata toisiamme vapaasti, sen pitäisi olla helppoa ja vaivatonta. Mutta suuren osan lukemista ja kirjoittamista edellyttävistä töistäni teen varmaan jatkossakin kotoa käsin. Ainakin itselleni oman, työpaikalla sijaitsevan työhuoneen merkitys on entisestään vähentynyt.
Nostetaan teksti pöydälle 