Vuosi 2021 valokuvin

Aiemmilta vuosilta (2018 2019, 2020) tuttuun tapaan käyn vuoden lopussa läpi kuluneen vuoden tapahtumia, arjen toistuvuuksia ja kohokohtia valokuvien avulla.

Vuosi 2021 oli toinen pandemiavuosi, joka kului pitkälti rajoituksien ja eristyksien kurimuksessa, joka ajoittain katkesi vähän vapaampiin aikoihin. Tammikuussa avautui Helsingin Päivälehden museossa Uuden etsijät -hankkeen esoteeriseen kirjallisuuteen ja esoteriasta kiinnostuneisiin kirjailijoihin keskittyvä näyttely, jossa oli mukana myös minun tutkimuskohteeni Kersti Bergroth.

Näyttelyn avajaiset tapahtuivat verkossa, oheisohjelmaa ei järjestetty, museo oli suuren osan ajasta kiinni – joskin näyttelyn aukioloaikaa jatkettiin syksyyn asti. Itse en nähnyt valmista näyttelyä missään vaiheessa. Mutta poikkeuksena moniin muihin, peruttuihin ja siirrettyihin tapahtumiin, näyttely oli avoinna ja monet sen kävivät katsomassakin. Koneen säätiön rahoittaman Uuden etsijät -hankkeen toiminta päättyi vuoden 2021 lopussa, mutta esoteriatutkimus toki jatkuu eri muodoissaan.

Edellisestä vuodesta poiketen myös tänne Varsinais-Suomeen saatiin kunnon talvi lumihankineen ja pakkasineen. Minä en ole talvi-ihminen, talvi on ajoittain kaunista katseltavaa, mutta mielellään ikkunan takaa, kuten tässä kuvassa, joka on otettu meidän yläkerran ikkunasta.

Pandemia-aikana monet kehittivät uudenlaisia harrastuksia ja tapoja lisääntyneen vapaa-ajan täytteeksi. Myös monenlaiset kotiin tilattavat palvelut lisääntyivät. Me aloimme tilata keväällä ruokabokseja, jossa oli kolmen kasvisruokalajin reseptit ja ainekset. Se helpotti kummasti arkea, kun ei tarvinnut aina pähkäillä, mitä tänään syötäisiin. Myös aikaa säästyi, kun ei tarvinnut kuljeksia kaupoissa etsimässä tarvikkeita ruuanlaittoon. Tosin kokeilu loppui kesän lähestyessä.

Ja kun ei jaksettu valmistaa ruokaa edes valmiista resepteistä ja raaka-aineista, ryhdyimme – ainakin silloin tällöin – tilaamaan Woltilla valmisruokia kotiin.

Erityisen ihana pandemiavuoden innnovaatio oli se, että aloin tilata tuoreita, luonnonmukaisesti viljeltyjä appelsiineja suoraan (tai miltei suoraan) espanjalaisilta tuottajilta. Oli ihanaa saada suuri laatikollinen aurinkoenergiaa kotiovelle – ja toimittaa osa appelsiineista kotiinkuljetuksena lapsille.

Tilauksia voi tehdä sen ajan, kun sato Espanjassa kypsyy eli noin joulukuusta huhtikuuhun. Hinta on vähän kalliimpi kuin kaupassa, mutta siitä menee suurempi osa suoraan tuottajille, joten se ei haittaa. Tilasimme myös neitsytoliiviöljyä tutulta tuottajalta suoraan Kreetalta. Voi kun saisi myös sitä tuoretta fetaa…

Etäopetus jatkui koko kevään ja osan syksyäkin. Etäkokoukset kestivät koko vuoden ja tulevat varmasti jatkumaan tulevaisuudessakin, sillä niissä on paljon hyvääkin. Kenenkään ei tarvitse matkustaa minnekään, joten ajankäyttö tehostuu.

Kehitin luentoja varten olohuoneeseemme tällaisen rakennelman, jolloin takanani oli (toivottavasti) kunnioitusta herättävä kirjakokoelma ja itselläni käsillä kaikki tarvittava. Etäopettamiseen tottui, kokemukset karttuivat ja saattoi ottaa hyviä käytäntöjä käyttöön. Luennoille saattoivat osallistua myös sellaiset opiskelijat, jotka asuivat toisaalla tai joiden oli hankala lähteä kotoa.

Mutta suhde opiskelijoihin ja opiskelijoiden keskinäiset suhteet jäivät etäisiksi, vuorovaikutusta ei syntynyt, eikä kohtaamisia tapahtunut. Toivottavasti tämän suhteen asiat korjaantuvat mahdollisimman pikaisesti.

Oma pandemia-ajan uusi harrastukseni oli lintujen tarkkailu. Se lähti liikkeelle jokapäiväisellä kävelyretkelläni kohtaamastani pyrstötiaisparvesta – en tietenkään tunnistanut lintuja vaan lähetin tutulle bongarille viestin tiedustellen, mikä laji mahtaa olla kyseessä: ihmeellisiä lintuja, valkoisia, pörröisiä, pitkä pyrstö. Harrastus syveni tammikuun lopun pihapongauspäivänä, jolloin tarkkailin pihallamme ruokailevia höyhenpalloja, ja eteni Birdlifen haasteena, jossa pyrittiin bongaamaan kaiken kaikkiaan 100 lintua. En aivan onnistunut, sillä vaikka lintuja tuli nähtyä paljon, tunnistamisessa oli ongelmia – näin ja tunnistin vain 80 lajia. Tai no, ehkä se ei ole vain vaan jopa – ehkä 80 lajia on ensikertalaiselle hieno saavutus.

Opin vuoden aikana linnuista valtavan paljon. Luonto alkoi näyttää ja kuulostaa mielenkiintoisemmalta ja erottelukykyni lintujen suhteen kasvoi huomattavasti – pienet harmaat linnut saivat yksityiskohtia ja aloin erottaa toisistaan lukemattomat mustavalkoiset vesilinnut. Toivottavasti ensi vuonna onnistun bongaamaan täydet sata lintua.

Kutominen jatkui entiseen malliin. Alkuvuonna kudoin viimevuotiseen tapaan paljon huiveja. Valokuvien perusteella huiveja valmistui kahdeksan – mutta epäilen, että en kuvannut aivan kaikkia. Loppukesästä innostuin kutomaan villapaitoja ja kaarrokeneulepaitoja, joita valmistui seitsemän kappaletta. Lisäksi kudoin useita vauvanpeittoja ja -sukkia, lukuisia villasukkia ja yhdet vanttuut. Kudin oli vuoden aikana aina mukanani ja käsilläni – kudoin myös käytännöllisesti katsoen kaikissa etäkokouksissa.

Koronarokotukset, niiden odottaminen ja saaminen leimasivat vuotta 2021. Keväällä ja kesällä saimme ensimmäisen ja toisen rokotteen, vuoden vaihtuessa odottelemme kolmatta rokotusta. Vaikka rokotteet eivät estäneet taudin leviämistä, lievensivät ne pelkoa sairastumisesta taudin vakavaan ja henkeä uhkaavaan muotoon.

Huolta ja ihmetystä aiheuttivat ja aiheuttavat edelleen ne, jotka eivät rokotusta halunneet ottaa – tämä tavallisen kansalaisen näkökulmasta. Uskontotieteilijän näkökulmasta he ja heidän argumenttinsa ovat tietysti kiintoisa tutkimuskohde.

Kutimen lisäksi mukanani kulkee aina kamera. Tänä vuonna hankin pieneen, peilittömään järjestelmäkameraani aiempaa pidemmän, 75–300 mm putken, joka vastaa miltei 600 mm putkea normaalissa järjestelmäkamerassa. Nälkä kasvaa aina syödessä, tämäkin putki tuntuu liian lyhyeltä tai pieneltä välillä. Mutta sain sillä entistä hienompia kuvia vaikkapa kuusta ja linnuista. Kuun vaiheita jaksan seurata kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Se on aina yhtä kiehtova ja mystinen.

Kameran ja kutimen lisäksi mukanani ja käsilläni on aina muistikirja – siksi tarvitsenkin ison repun lähtiessäni jonnekin. Kirjoitan muistiinpanoja ajatuksistani, tapahtumista, lukemistani kirjoista ja kuuntelemistani alustuksista. Teen muistiinpanoja kokouksista ja listoja muistettavista asioista. Eri tarkoituksiin on erilaisia muistikirjoja, mielellään kauniita.

Vaikka pandemia esti useimmat matkat, tein silti pieniä päiväretkiä tai viikon lomia Naantaliin ja Kustaviin, Paimion parantolaan, Satakuntaan, Helsinkiin, Tampereelle, Imatralle ja Kuusamoon. Paimion parantolaan tehty retki oli oikea kesälomaretki: kuuntelimme opastusta sekä opimme paljon Aino ja Alvar Aallosta, arkkitehtuurista, tuberkuloosista ja parantolaelämästä.

Ystäväni kanssa teemme perinteisesti kesällä kulttuuriretken, joka suuntautuu lähialueille, jonne pääsee autolla päiväseltään. Kesän 2021 kulttuuriretki suuntautui Haikon kartanoon, jossa oli taidenäyttelyitä ja Suomi-filmeistä tuttuja maisemia. Kävin myös perinteisesti uimassa ja piipahdimme myös Sastamalassa, jonka tunnen paremmin nuoruudestani Vammala-nimisenä – kävin siellä aikanaan Tyrvään kotiteollisuuskoulua.

Suuri osa vuoden konferensseista peruuntui. Pidin yhden alustuksen kansainvälisessä konferenssissa, joka järjestettiin etänä ja osallistuin lukuisiin etäkonferensseihin, -seminaareihin ja -webinaareihin. Aboagora sentään järjestettiin hybridinä, niin että osallistua saattoi myös paikan päällä.

Olen osallistunut kaikkiin Aboagora-tapahtumiin, mutta nyt olin ensimmäistä kertaa mukana esiintymässä. Vuoden teemana oli tuli, ja Uuden etsijät -hanke tarkasteli tulen ja auringon teemoja esoteerisuudessa. Esoteriaan liittyi myös keskustelu Naantalin kirjapäivillä elokuussa.

Vaikka monet konsertit peruutettiin ja siirrettiin, joitain sentään järjestettiinkin. Osallistuimme kahteen ulkoilmakonserttiin: Ismo Alangon 60-vuotiskiertueen konserttiin Vartiovuoren kesäteatterissa sekä Sir Elwoodin Hiljaisten värien keikalle Logomon pihalla. Siinäkö ne olivat?

Elokuun puolivälissä äitini halvaantui äkillisesti, mikä vaikutti meidän kaikkien elämään. Hänen itsensä ja isän elämään erityisesti, mutta myös meidän lapsien elämä ja ajankäyttö muuttuivat, ja huoli valtasi ajatukset. Kävin koko loppuvuoden vähintään kerran viikossa Porissa äitiä katsomassa ensin sairaalassa sitten vanhempieni kodissa, kesän ja alkusyksyn kuljin autolla, päivien lyhentyessä ja säiden huonontuessa siirryin bussiin.

Yksi retkistämme suuntautui Saimaan rannalle ja uimisen ja kylpemisen sekä työnteon lisäksi ehdimme retkeilemään lähialueen nähtävyyksillä. Metsän keskellä – keskellä ei-mitään – sijaitsi tämä kumma kivi -niminen kumma kivi. Sitä piti käydä ihmettelemässä.

Meillä on syyskuun loppupuolella varattuna viikko Holiday Clubin Kuusamon Tropiikissa. Silloin on useimmiten ruska kauneimmillaan, ja kävelemme vaaroilla ja soilla, ihmettelemme maisemia ja värejä. Ja minä otan valokuvia – ja pelkään korkeita paikkoja, jyrkkiä rinteitä, riippusiltoja ja liian pitkään jatkuvia pitkospuita.

Olen nyt parina vuonna osallistunut Kuusamo Nature Photographyn järjestämälle lintukuvausretkelle. Tänä vuonna istuin päivän piilokojussa ja kuvasin kotkia, tikkoja, kuukkeleita, närhiä, peippoja ja tiaisia. Uskomattomia hetkiä ja mielestäni myös uskomattomia kuvia. Olin todella ylpeä itsestäni – kunnes näin naapurikojun kuvaajien otokset (mutta heillä olikin huomattavasti kalliimmat laitteet kuin minulla).

Suurimmaksi osaksi työnteko tapahtui etänä. Työkavereita ei juurikaan tavannut ja joskus tehtiin pitkään ja paljon töitä ihmisten kanssa, joita ei ollut koskaan nähnyt muuten kuin ruudun välityksellä. Tällä ryhmällä rakensimme uutterasti suurta tutkimushanketta, joka ei sitten toteutunutkaan. Kävimme kuitenkin yhdessä syömässä ja juhlistamassa urakan päättymistä.

Vuoden ainoa ulkomaanmatka suuntautui Ruotsiin. Donner-instituutin johtokunnan kokous järjestettiin (kahden peruutetun kerran jälkeen, äntligen) Sigtuna-institutenin ihmeellisissä tiloissa, kuin italialaisessa linnassa, keskiaikaisessa Sigtunan kaupungissa (josta muuten tädit Vihreä, Ruskea ja Sinipunainen ovat kotoisin). Olin aikaisemmin lukenut Alex Schulmanin teoksen Bränn alla mina brev/Polta nämä kirjeet, joka pääosin sijoittuu juuri tähän miljööseen. Tänne haluaisin tulla kirjoittamaan.

Syksyn jälkimmäisessä periodissa pääsimme vihdoin antamaan lähiopetusta. Opetin ensimmäistä kertaa Arcanumin uusissa tiloissa, jonne työpaikkamme oli koronan aikana muuttanut. Tilat ja puitteet ja laitteistot olivat upeat. Mutta hankalaa oli se, että sekä opettaja että opiskelijat käyttivät ohjeistusten mukaan maskeja – siitä seurasi ainakin minun osaltani se, että en juurikaan kuullut, mitä opiskelijat sanoivat (välillä en edes tiennyt, kuka oli äänessä).

Kun teatterit oli suljettu koronan takia, meillä oli onneksi mahdollisuus osallistua näytökseen, jossa oli paljon tähtiä. Bonuslapsenlapsista oli muutoinkin paljon iloa.
Suuri osa pikkujoulutapaamisista peruuntui, mutta onneksi pääsin yhden tutkimusryhmän retkipäivään, joka suuntautui Teijon kansallispuiston maisemiin.

Joulu oli sellainen kuin joulut ovat. Siivoiltiin, leivottiin, hankittiin lahjoja. Tein ruokia, joista itse pidän. Saimme lapsia ja lapsenlapsia vieraaksemme. Ja sain toteuttaa jouluaamun brunssit, jotka ovat minulle tärkeitä.

Vuoden aikana luin ja kuuntelin kaikkiaan 132 kirjaa.

Joulun jälkeen tein vielä muutaman päivän töitä, että sain kaikki vuoden tehtävät valmiiksi. Vuoden 2022 alussa aloitan viiden kuukauden mittaisen kirjoitusvapaan, jota olen jo pitkään odottanut.


One thought on “Vuosi 2021 valokuvin

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.